lauantai 31. joulukuuta 2016

Kotoilua vai mitä se on?

Viime päivinä on kotoiltu paljon, kun mökki on tupsahdellut täyteen pieniä vieraita harva se päivä. Kun Otso palastelee, yleisömenestys on taattu:

 
 

Musti puolestaan osoittaa kiinnostusta luonto-ohjelmaa kohtaan - tällä kertaa aiheena on linnunpoikien rengastus. Ohjelman äänimaisema taitaa olla kissapojan mieleen:


Senssi-ilmoitus: Etsimme miesseuraa Oljalle, tositarkoituksella.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Lahjaksi laatuaikaa lähimetsissä

Syksy oli niin työntäyteinen, että koiruuksienkin aika kului monesti joko ulkotarhassa pihalla, työpöydän liepeillä sisällä tai tupavahdin seurana. Siksipä niille luvattiinkin joulun ja vuodenvaihteen tienooksi paljon laatuaikaa lähimetsissä, joulu- ja uudenvuodenlahjaksi. Vallisärkkä on mainio paikka maastokulkemisiin, siellä on mukavasti sinne tänne risteilevää metsätietä, kelkkauraa ja latua (jota kukaan ei hiihdä), joten metsäkulkemisensa suuntaa ja määränpäätä voi vaihdella mukavasti. 

Aloitimme kulkemisen kuitenkin joululahjaostosmatkalla paikalliseen Alkoon. Joulun alla päivät olivat pimeimmillään.

 

Jo joulupäivänä tuntui, että maailma on valaistunut jotenkin merkittävällä tavalla. Ja metsä oli yhdestä kohdasta yhdenlainen, toisesta toisenlainen. 











Koirat alkavat olla vaihteeksi hyvässä kunnossa - vahvoja ja hyväkarvaisia. Tilannehan muuttuu sitten taas, kun hormonit alkavat säädellä - sitä aikaa emme ilolla nyt odottele... 

Tuntia kestävien metsäkulkemisten jälkeen huilaillaan pihassa, hämärään tupaan makkomaan lähettiin:

 

lauantai 26. marraskuuta 2016

Verenkarvaista kotoilua

Vain erittäin noheva emäntä ostaa koirilleen veriset luut ja antaa ne valkoisella matolla kaluttaviksi. Onneksi matoissa - kuten asioissa yleensä - on kääntöpuolensa:







sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Vallisärkkä

Vallisärkkä on kulttuurihistoriallisesti tärkeä asia ja merkityksellinen paikka enolaisten elämänhistorioissa (moni on siellä kuulemma alkunsakin saanut), ja se on luontokävelymaisemanakin ihan oiva, "helppoa metsää". Viime vuosina särkkää on raiskattu tekemällä sinne aukkohakkuuta/hakkuuaukkoja ja valtavaa soranottorotkoa, mutta on siellä vielä mukavaakin maastoa tallella. 

Tänään kuljimme pitkin Vallisärkän kangasta ohuen lumikerroksen läpi, mutta kamerasta löytyi kuvia myös ennen lumentuloa tehdyiltä retkiltä. Jäkälien aikaa:



Sitten tuli lumi. Minulle kelpaisi hyvin lumetonkin talvi, mutta lapinkoira varmaan olisi moisesta moksis. 



Kuka on majaillut tämän kuusen helmoissa?




Täältä tullaan elämä, eikun siis emäntä!




Arvoituksia: etsi kuvista koira:






 

lauantai 29. lokakuuta 2016

Neljä tyttöä ja pojanpuolikas

Käännymme talvikuukausiin vanhan tuttavamme, tuon kuuluisan issikan pariviikkoisen vierailun myötä. Ihan horrostellaan sulassa sovussa, levollisina pitkin levollisen harmaata loppusyksyn viikonvaihdetta. Melkein tyttöporukassa, Mustin vaiennetulla säestyksellä (emme anna sen pitää minkäänlaista jöötä täällä). 

Tässä aamukuvassa on ilmassa vielä pientä tutustumisjännitettä, aivan äänetöntä mutta kissan selän asennosta havaittavaa:


Oljakin pohtii skarpaten, pitäisikö asiaan puuttua:
Ei tarvinnut, asia raukesi itsestään ja ongelma väistyi. Vanhus rentoutui (on se vanha, kuten kuvasta huomaa), ja Musti vaihtoi itsensä omalle paikalleen:




Tulevien viikkojen lepoasetelma:



Ja vielä ihmeiden ihme: Tuike ottaa ihan iisisti! Hieno tyttö. Olja varmistelee asemaansa koiralauman johtoon tulemalla aina ihan kiinni minuun, jos olen paikallani.


tiistai 4. lokakuuta 2016

Ohukainen ja Paksukainen

Syksyvärikkään aurinkopäivän sunnuntaivieraaksemme saapui eräs kuuluisa issikka - legenda jo eläessään. Vuodet alkavat jo painaa tämän koiraikäneidon olemusta ja luontoa, hiljaa kenties sittenkin hyvä tulee?

Una ja Vestis, kaksi urbaania city-sinkkua:


Ja sitten landepaukku Olja Ohukainen, Olematonkarvainen:


Ohukainen ja Paksukainen - Majakka ja Perävaunu?



Ja sitten se eräs, joka koiruusvierailujen ajaksi on aina laitettava ihmettelemään sitä, miten vihreää kaikki onkin aitaverkon toisella puolella. On se niin epistä. Mutta ne käytöstavat, ne käytöstavat...





maanantai 26. syyskuuta 2016

Syyskuun sieniretkellä...

...piipahdimme Suppuralammella. Syksyinen metsä on kovin hiljainen, kun sitä vertaa kesäisen kiihkeään elämänmenoon. Pientä ripinää ja rapinaa kuuluu kaikkialta, ja jokunen matkantekoa suunnitteleva kurki jossain aukoo ääntään. Ei muuta. Annin kuvaama lampimaisema on kuitenkin syksyllä paljon kesäistä kiehtovampi. Jotenkin levollisempi.




Koirille paikka on tuttuakin tutumpi. Ja muistissa se, mistä saattaa löytää jotain vatsantäytettä.




Sisätiloissa aletaan elää sohvanvaltausaikoja.