Pieni koira, iso muutos

Leimu on pieni koira, mutta se toi tullessaan uudenlaisen elämän. Sellaisen, jossa pitää käydä kaupassa, miettiä ostoslistaa, muistaa ruoka-ajat ja lääkkeenotot. Tiskata kippoja, luututa nurkkia. Ulkoilla säännöllisesti. Nythän meillä ollaan kuin ihmisissä kuunaan. 

Olja-rukka on edelleen valopäänä. Uupunut taudissaan ja kenties lääkkeissäänkin. Tänään jo luulin että siltä henki loppuu vaan ei loppunutkaan. 

 

Itselläni on sellainen hallitsijamainen olo, kun on kolme "alamaista" jaloissa. Tänään yllätin itseni laittamalla ruokaa itselleni - sellaista, jossa ruskistellaan ja mittaillaan desimitalla. Ja haudutetaan. Jotenkin on nyt oltu ihmisiksi uuden koiruuden myötä. 

Leimu saapui...

 ...ja kaikki muuttui. Katsotaan, koska kaikki muuttunut on osa tavallista arkea. Leimu saapui reippaana, mutta leimautui sitten nopeasti, varmuuden vuoksi, Päivin jalkoihin. Kipittää perässä kaikkialle - hyvästi intimiteettisuoja:). Nyt on taas apulainen kaikissa toimissa, leivonnassakin. 

Sisäsiisteys opittaneen pian - ekana iltana ei tullut yhtään "vahinkoa" sisälle. Tuike suhtautuu tulokkaaseen varauksella ja jännittäen, nostelee vähän ikeniään. Olja on ystävällinen ja utelias. Outo tötsä puolestaan jännittää pientä.

Nuorta ja vanhaa

Oljan poski on reistallut kauan ja arvelin, että josko ennen erään pienen koiran taloontuloa vielä yritettäisiin sitä kohentaa. No, lääkäri avasikin koko turpavärkin melkein, ja voi Olja-raukkaa. Tötsä päässä, pilli naamassa, elämä lääkehuuruista, poskea kirveltänee ja kutittaakin. Toivottavasti paranee! Lääkäri ei luvannut, sanoi vain olevansa "toiveikas". Lohtunakkeja kuluu pakettitolkulla.

 

Tuike tsemppaa ja on hengessä mukana. Huomenna tulee Leimu - siivosimme häntä varten. Ihan ikkunatkin pestiin. 

  

Muuten kesä onkin sitten mennyt ihan "kansanterveydelle".

"Mä näitä polkuja tallaan kai viimeiseen asti?"

Nyt eletään taas sinivuokkojen ja rentukoiden pian ohi vilahtavia loppukevään päiviä - oi kun kestäisivät kauemmin! 

Tätä nykyä metsäkävelyt täytyy jo suunnitella sen mukaan, että Olja jaksaa kotiinkin. Samoilla Valliksen poluilla kuitenkin edelleen. 

 

Alkumatka joudutaan nykyisin kulkemaan hihnakurissa; Vallikselle on ilmaantunut frisbeegolf-porukkaa. En oikein tiedä, onko se hyvä vai paha - mukava, että on toimintaa, mutta aikamoiseen kuntoon särkkä on saatu tallattua. 

Korvasienet kasvavat kuitenkin entisillä paikoillaan - ja lupiineille näyttää edelleen riittävän kasvualustaksi kuiva hiekka:

"Mä tunnen vaaras ja vuoristovyös." Tosin edelleen suuntavaisto petti ja välillä löysimme itsemme Ahvenisentien reunasta. Sinne joku valopää oli levitellyt runsain mitoin erilaista McDonald's-tavaraa. Ei taida vielä maailmassa isoa ruokapulaa olla?

 

Tänään oli pitkän kuivuuden jälkeen sen verran kosteaa, että etanasetäoletettu oli lähtenyt ulostelemaan. 

 

Katsotaan, minkälainen retkikesä tästä tulee. Kaltimonkierto kutsuu, mutta sitä Olja tuskin enää jaksaa? Eilen tavattiin jo eka punkkikin.
 

Talven sydämessä

Lumi saartaa meitä enemmän ja enemmän ja maailma pienenee sen myötä. Sohva kuitenkin hommattiin vähän isompi. Olisihan tuossa tilaa vaikka kolmannelle koiralle? Aamuhämärää:

Ulkoilukin on viime aikoina ollut lähinnä lumen lykkimistä edestakaisin. Välillä se tympii oikein kunnolla, mutta lumen estetiikkaan on vaikea suhtautua kielteisesti, niin kaunista on taas ollut. Ihan kuin kulkisi jossain kuvassa tai sadussa.

Vakiovieraita (vielä vanhalla sohvalla):

Kevättä odotellen:

Hyvää uutta vuotta!

Terveiset ja uuden vuoden toivotukset lumeen hukkuvasta maailmasta - on niin kaunista, että henkeä salpaa. Olen aina luullut, etten pidä talvesta, mutta pidän sittenkin ja aivan valtavasti! Kun jouluksi talkoilimme Eno-Seuran tempauksessa kynttilälyhdyt kirkon pihapiiriin, pohdimme etuoikeuttamme saada asua tällaisessa paikassa, jossa lumi on valkoista ja sitä tulee silloin kun pitääkin:).

 Oljan ja Tuikkeen kanssa asiat ovat ennallaan - paitsi että Olja on valikoivasti vanha. Välillä se kuulee, välillä ei. Välillä se ontuu, välillä ei. Välillä se on liikkeissään kankea, välillä kipittää vimmatusti. Välillä posken vamma parantuu, välillä pahenee. Jotenkin samassa moodissa taidamme olla molemmat... Toivottavasti vielä vuodenkin päästä kuljetaan ja kolaillaan yhdessä näitä samoja maisemia.

Silti erityisesti Olja on aina siellä, missä tapahtuu, sitä kuusta kuunnellen:

Harsoinen teräs... ei vaan lumi

Tänään on ollut NIIIIIIIN hyvä päivä. Työviikot ovat melkolailla säännöllisesti nyt kuusipäiväisiä ja pitkänpitkiä, mutta tänään päätimme mennä metsään ja olla siellä. Lähdimme aamunkajossa. Marraskuussa aamu tulee suunnilleen yhtä aikaa sunnuntaisten kirkonkellojen kanssa:

 Lunta oli ripauksina siellä, ripauksina täällä:

On ihmeellistä, miten uusi elämä puskee toiveikkaana melkein mistä tahansa, kaatuneista rungoista nyt tietenkin ensimmäiseksi. Vitality itself (+kuva-arvoitus: etsi kuvasta paimensukuinen lapinkoira):

Kantarellien kasvuaika on nykyisin varsin pitkä - puoli vuottako jo? Ilmastonmuutoksella voisi olla puolensa, ellei...

 Ensi viikonloppuna sitten taas samalla Särkkäkanavalla samaan Särkkäaikaan.