Hyvää uutta vuotta!

Terveiset ja uuden vuoden toivotukset lumeen hukkuvasta maailmasta - on niin kaunista, että henkeä salpaa. Olen aina luullut, etten pidä talvesta, mutta pidän sittenkin ja aivan valtavasti! Kun jouluksi talkoilimme Eno-Seuran tempauksessa kynttilälyhdyt kirkon pihapiiriin, pohdimme etuoikeuttamme saada asua tällaisessa paikassa, jossa lumi on valkoista ja sitä tulee silloin kun pitääkin:).

 Oljan ja Tuikkeen kanssa asiat ovat ennallaan - paitsi että Olja on valikoivasti vanha. Välillä se kuulee, välillä ei. Välillä se ontuu, välillä ei. Välillä se on liikkeissään kankea, välillä kipittää vimmatusti. Välillä posken vamma parantuu, välillä pahenee. Jotenkin samassa moodissa taidamme olla molemmat... Toivottavasti vielä vuodenkin päästä kuljetaan ja kolaillaan yhdessä näitä samoja maisemia.

Silti erityisesti Olja on aina siellä, missä tapahtuu, sitä kuusta kuunnellen:

Harsoinen teräs... ei vaan lumi

Tänään on ollut NIIIIIIIN hyvä päivä. Työviikot ovat melkolailla säännöllisesti nyt kuusipäiväisiä ja pitkänpitkiä, mutta tänään päätimme mennä metsään ja olla siellä. Lähdimme aamunkajossa. Marraskuussa aamu tulee suunnilleen yhtä aikaa sunnuntaisten kirkonkellojen kanssa:

 Lunta oli ripauksina siellä, ripauksina täällä:

On ihmeellistä, miten uusi elämä puskee toiveikkaana melkein mistä tahansa, kaatuneista rungoista nyt tietenkin ensimmäiseksi. Vitality itself (+kuva-arvoitus: etsi kuvasta paimensukuinen lapinkoira):

Kantarellien kasvuaika on nykyisin varsin pitkä - puoli vuottako jo? Ilmastonmuutoksella voisi olla puolensa, ellei...

 Ensi viikonloppuna sitten taas samalla Särkkäkanavalla samaan Särkkäaikaan.

Entiseen malliin

 ...ympäri käydään, yhteen tullaan. Samoissa paikoissa kuljetaan, samoin intressein. Vähän ovat retket lyhentyneet; vanhenemme kilpaa Oljan kanssa. 

Tähän aikaan vuodesta Vallisärkältä löytyy suppiksia - ei sillä tavalla mahdottomasti että harmittaa vaan mukavalla tavalla sopivasti. 

Tänään kuljimme siellä täällä, maaston erilaisissa tarjoumissa. Kun puu kaatuu, sen juurakon metamorfoosi kestää kauan mutta tuottaa kauniin lopputuloksen:

 Keskellä metsää on kummallinen kuutonen:

Piiiiiitkästä aikaa päästiin metsään ja blogiin

 Helteet ja kaikenlainen ihmissosiaalinen kanssakäyminen ovat vieneet aikaa ja tarmoa tänä kesänä, ja metsäkuljeskelu on jäänyt vähälle. Nyt vihdoin kuitenkin heinäkuun puolivälissä uhmattiin kosteaa kuumuutta ja lähdettiin. Enosta löytyi vielä vähäiselle käytölle jättämämme mukava ja mukavanmittainen reitti. 

Reitin varrelta löytyi koirille vilvoittavia puroja, ja lenkin "pohjukassa" välkkyi Koreikkolampi, juuri ja juuri uimiseen kutsuva mukava taukopaikka. 

Koreikkolampien tuntumassa näimme surullisia sotamuistoja. Nyt metsä huojui ja lehteili rauhaa - toivottavasti se saa tehdä niin jatkossakin!

Polut ovat aina mukavia, sielukkaita kulkemaan kutsujia:

 Kylän tuntumassa piti palata hihnakuriin:

Taivalsimme kaikkineen noin 16 kilometrin matkan. Kaltimon kierto olisi 25 kilometriä. Nyt on syytä miettiä, vieläkö meistä olisi siihen - Oljan ja Päivin kohdalla se voi olla hiinä ja hiinä.

Mihin se talvi meni?

 

 

Miten nämä vuodenajat nyt menevät noin, ohiiiiiiii kuten Eeva Tikan kirjassa? Pitkäksi venynyt pandemiakausi on himmentänyt aistit jotenkin niin, että ei meinaa pysyä kärryillä luonnossa tapahtuvissa asioissa. 

No, nyt kuitenkin on taas aika, jolloin erimerkkiset rastaat täyttävät aamupihaa ja Olja etsii viimeisiä lumikasoja tunteitaan viilentääkseen. Kohta alkavat vaellusretkemme... aivan kohta. 

Talvi on mennyt tavoillaan, kotona olemme kyhjötelleet ja töitä tehneet. Nyt on aika avata ovet ja ikkunat lintujen laululle - ja kyllä ne laulavatkin! On aika myös aktivoitua erilaisten muistiinmerkitsemisten suhteen, myös tämän blogin. 

Saattaa olla, että tämä on sitä vuodenkulun parasta aikaa.