...vaikka missä. Karhunsalon kautta kierrettiin Sirkanpurontielle ja katsastettiin kolme erikokoista Louhilampea. Tähän vuodenaikaan lammet alkavat olla jotenkin levollisia, hissukseen. Kalpenevat hiljalleen, niin kuin Hectorin laulussa syksyinen meri. Tämä uinuileva taitaa olla se Suuri Louhilampi:
Louhilammen vesi on kirkasta, mutta pösilöt nuotioistujat ovat tehneet tuhojaan lammenrantapuustossa:
Sirkanpurontieltä koukkasimme metsäreittiä pitkin Paukkajalle.
Sirkanpuro - puro ylipäänsä, mikä tahansa puro - on mukava asia, ja vanhat sillat samoin:
Koska tänään kuljimme reittejä, joita emme tunteneet ennestään, matka taittui hihnakurin puitteissa. Ensi kerran tiedetään sitten ne reittikohdat, joissa koirat voi päästää irti.
Paukkajalta poukkoilimme takaisin Karhunsalolle ja sieltä Vallisärkän maastoon. Ja eräs sitten taas halusi kahlailla suomutalämpäreessä. Ja hommasi sitten itsensä muutamaksi tunniksi ulkoruokintaan - tassujen kuivumisen ajaksi nyt ainakin:
Tein reppuun tällaisen karhunkarkoittimen. Kun me kuljemme, koko ajan ympäristöön kilisee ja kalisee. Että semmoista luonnonrauhaa.
