Oli luontoa lähellä kun oltiin luontoa lähellä

Tänään päivä rullasi vauhdilla hetkestä toiseen, kun päästiin Käpälämäkeen (nimi muutettu:)) mielenterveyksiämme hoitelemaan. Tänä talvena metsään on ollut helppo mennä, ihmettelemään sen arktista vihreyttä.

Maaliskuiset metsämansikantaimet:

Pajussa on kissoja kuin Vilkkilässä - ja kuin Käpälämäessä kuunaan (koivujen välissä lisäksi eräs musta koiruus):

Kuin teräsjäätä on Suuronkamon kansi, sanoi naapurin setä... hm... oudosti se jalan alla silti heilui ja ritisi. Mutta sileällä pinnalla kiitäviä koiria kansi kantoi kauniisti peilaten:

Eipä huoliltakaan täysin vältytty: päivän ekstralenkin kunniaksi Olja lähti jäniksen perään kello 16. Kello 18:aan asti jaksoin ajatella: kyllä se sieltä tulee, kunhan joutuu, aina se on tullut. Kello 19 mietin, että jos en olisi kiroilulakossa, noituisin koko piskin alimpaan helvettiin. Kello 20 nousi pala kurkkuun: jos se rakas vielä joskus tulee niin EN IKINÄ SANO SILLE KOVASTI ja annan vain herkkuja aamusta iltaan ja vieressä nukutan.

Ja juuri kun oli aika päättää lyödä hanskat tiskiin ja lähteä kotiin yöksi ilman toista koiraa, musta lammas hyppää syliin... ja onhan se niin, että suurin ilo on siitä yhdestä kadonneesta, joka löytyy. On se. 

Eno kiittää Käpälämäkeä pitkäksi venähtäneestä päivästä! Mitäs läksit:).

Nyt kelpaa...

...retkeillä Oljan ja Tuikkeen kanssa yhdessä: Eräherkkujen isäntä mahtui kuin mahtuikin automme takakonttiin asentamaan matkustamista mukavoittavaa turvaverkkoa. Enää ei tarvitse pelätä turvavöihin sotkeutumista tai muunlaista kahnausongelmaa kun koirilla on hyvää tilaa olla takana pitkin ja poikin. 

Olja tarkkaili työn jälkeä - hyppäsi autoon ihan kiltisti, sehän menee Jukan perässä vaikka Himalajan huipulle tai Kankkulan kaivoon.

Kylläpä on tehnyt hyvää...

...töittensä kanssa itku kurkussa selviämään yrittäneelle emännälle ja sen kaulapannoissaan kokeneille lappalaisille päästä hengittämään Saimaata ja tuulettamaan mieltä jääteitä kulkien. 

Kaislikossa ei suhise vielä, vesi vain huokailee vakavasti kantensa alla.

Joku muukin kulkee täällä:

Kalojen kattoikkuna:

Majavan hommat menivät ensin puihin ja sitten jäihin:

 

...mutta onneksi sillä on plan B:

Eno kiittää Hannoniemeä, jälleen kerran! Ihminen ei voine ymmärtää lapinkoiran iloa sen päästessä painelemaan pitkin kantavaksi muuttunutta vettä.

Terveiset talviseminaarista...

... Savonlinnan Hannoniemestä, nyt Olja ja Tuike pääsivät mukaan. Saimaan jäälle, jään alla humahtelevan Saimaan lauluun.

Kivat koirakansalaiset

Tänään sinertyvässä aamuhämärässä koettiin taas hieno hetki: aamulenkillä omaa katua kuljettaessa ja naapurin ohi mentäessä tavattiin Enon Eräherkkujen Nunu-kissa, joka istuskeli hangessa pihareviirinsä reunoilla. Siinä sitten pysähdyttiin sanomaan äänettömät huomenet, vähän aikaa katseltiin kaikki toisiamme. Nunu istui hiljaa paikallaan (metrin päässä Oljasta ja Tuikkeesta) - koirat seisoivat ja katsoivat. Sitten jatkettiin rauhassa matkaa, ääntäkään päästämättä, yhtään nykäisevää liikettä kohti kissaa ottamatta (joka jäi tyynen levollisesti istumaan paikalleen).

Onkohan Eräherkkuihin perustettu Esikoulukin?

Hoitokoirina

Siisteintä Oljalla ja Tuikkeella taitaa olla silloin, kun Päivi lähtee työmatkalle ja koirat pääsevät hoitoon naapurin ihmisten seuraan. "Herkkua on siinä monenlaista..." - ja monta rapsuttajaa. Kohta ei lenkillä enää päästä naapurin ohi ilman, että menisivät suoraan sinne. 

Tuike leikkii nöyrää:

Ja leikkii kissaa:

Olja leikkii sylikoiraa:

Sonjan paikalle meni? Kuvat on ottanut Enon Eräherkkujen isäntä. Päivin perhe kiittää kuvista ja hyvästä hoivasta.

Enon Eräherkkujen talvitarjoilua

...tyytyväiset asiakkaat tyhjäksi nuollun kupin ja täysien vatsojensa vierellä. Oisko jotain sisäfilettä taas ollut- tai ehkä metsäkaurispateeta.

Kuvaajana Sonja.