Kaltimonkierrolla

...reippaasti, hillitysti, käyttäytyen mutta nauttien. Kesän ensimmäinen piiiiiitkä vaellus, ihan päivän (ja Päivin) mittainen. Ex tempore päätettiin, että jos poutaa piisaa niin lähdetään. Ja sitähän on piisannut - kyllä metsä onkin kuiva ja polunpielet rapsakat! Mukava oli tuntea, miten maa metsässä hohkaa takaisin auringosta imemäänsä energiaa. Joka puolelta kulkijoita kiersi pehmeä lämpö. 

Lintujen pesimäaikaan koiratkin joutuvat pysyttelemään polulla. Marssijärjestyksemme on yleensä sellainen, että kun polku on kapea, niin Olja menee edellä, Päivi keskellä ja Tuike tulee ihan kannoilla (monesti olen potkaissut sitä vahingossa kuonoon). Metsätienpätkillä kulkevat sitten miltei aina edellä, elleivät ole kiinni. Tänään matkamme meni niin hyvin, että edes soratieosuuksilla ei tarvinnut laittaa koiria hihnaan. 

Yleisestä kuivuudesta huolimatta löysimme montakin ojaa ja puroa, joista juoda ja joissa kahlata. Rähmäkäpälä:

Jyrkimpien rinteiden kohdalla Olja joutui kulkemaan monta kertaa takaisin varmistamassa, että jälkijoukko on mukana. Ihmeesti se muistaa Kaltimonkierron polut, niiden haarat ja risteykset. 

Karhuvaaralle käännyttäessä näimme myös jotain sellaista, jota emme ole ennen Kaltiomonkierrolla nähneet: karhun jättämän yesterday-kakan. Karhukammoahan Päivi on potenut ihan kauhuksi asti, mutta jostain syystä nyt ei sitten pelottanutkaan. 

Paljon enemmän harmitti tällainen:

Taitaapa ihminen olla paljon pahempi lintujen kotielämän tuhoaja kuin koira... lopulta.

Alamme kypsyä...

...ottamaan osaa alkavaan kesään. Aika paljon aikaa on mennyt erilaisissa YYA-talkoissa, naapurissa, Rasivaarassa. Ahkeraa työjohtoa:

 

 

Nyt odotellaan alkavaa vaelluskautta. Pari viikkoa sitten Olja hyvästeli talven:

Muutapa ei sitten olekaan, sen kummempaa raportoimista. Vielä.

Pitkästä aikaa...

... ovet ja ikkunat on avattu. tarhan portti levällään ja kaikki talven kakat siivottu aitojen taakse kompostoitumaan! Ja nyt jo koirat hakeutuvat varjoon, toisin kuin ihmiset, jotka tarjoavat kaikkialla kasvojaan auringolle:

Vasta pari viikkoa sitten kuljimme pitkin valkoisia Rasivaaran ja Karhusalon hankia, uusia kaulapantoja ulkoiluttaen: 

 

 

 

Viime aikoina olemme käyneet ahkerasti ihan oikealla maalla tekemässä erään YYA-sopimuksen sisältöjä tosiksi. Kyllä Oljan ja Tuikkeen kanssa kelpaa kulkea, osaavat olla hyvin käyttäytyviä vieraita ja kärsivällisiä poikkeusolojen sietäjiä!

Mutta voi miten mukavaa, kun on lämmintä ja kuivaa!

Kimaltavan, kahisevan lumen maaliskuu

Alkutalvi oli ankara, mutta viimeksi kuluneet viikot ovat antaneet sitten mielenrauhallista tasoitusta - tarjolla on ollut niin paljon valoa, kuulautta, kirkkautta, helmeilyä... mitä vielä. Puuterilunta, pumpulilunta, sokerilunta... Syksyihmisenkin valtaa sellainen talvi-voi-joskus-olla-oikeasti-kohottavaa-aikaa-mielentila. Ja lapinkoira tietysti ymmärtää hyvän päälle. Tänään sitä hyvää koettiin oikein kunnolla ja moneen otteseen. 

Kuljimme hoidettua talousmetsää:

...ja pellolle istutettua koivikkoa:

...kunnes löysimme metsän, joka saa ainakin toistaiseksi kasvaa ihan itsekseen, itseään varten:

 

Matkan varrella ohiteltiin myös hylättyjä taloja, autioita pihoja. Haikeita, kauniita:

 

Haikean hetken mentyä tanssittiin lumessa - ja ladulla:

 

Pajut alkavat synnytellä kissojaan:

Ja oravat ja jänikset pitävät bileitään:

Bilevieraat (keitä sitten lienevätkin) eivät ole poistuneet jälkiä jättämättä:

Vielä iltakävelylläkin onnisti: näimme ihan oikean haloilmiön, sellaisen sateenkaaren väreissä loistavan palikan pilvihunnuissa, auringon pyrkiessä öiseen piilopaikkaansa:

Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan...

...kevättalven käännös, kirkkaiden, melkein sinisten hankien aika, auringon helmien valaisema metsä. Ja siunatut lumikenkäilijät, jotka avaavat pehmeitä reittejä meille tavallisille metsäkahlaajille! Jos Pahvitehtaan metsän valloittanut raha ei olisi sulkenut siellä reittejä, emme kenties olisi niin perusteellisesti tulleet tutustuneiksi Vallisärkän ja Karhunsalon maastoihin ja maisemiin. Siis jos jotain positiivista hakemalla hakee...

Tänään auringon lämpö ulottui jo meidän metsiimme asti. Vallisärkältä on hyvä lähteä liikkeelle, ensin valmiiksi avattuja reittejä, sitten lumiseen umpimetsään sukeltaen.

 

Helmin kuukausi helmeilee:

Tänään tapahtui pari hyvältä tuntunutta asiaa: minä huomasin Oljan ja minun välistä (ehkä about 20 metriä) sännänneen pupujussin, mutta kumpikaan koirista ei lähtenyt sen perään. Varmasti huomasivat. Lisäksi, jossain Karhunsalon uumenissa linjanmyötäistä lumipolkua kulki mies lapinkoiraukkelin kanssa. Kaikki koirat olivat irti, mutta kukaan ei sännännyt kenenkään muun kuin ihmisensä luo. Luottamusta herättävää.

Vihdoin ja viimein...

...pääsimme kevättalviseen metsään - viikonlopun viettoon jonnekin taipaleitten taa, monenlaisten metsien maisemiin ja kinosten keskelle. Värit eivät kuitenkaan ole vielä palanneet lumiseen maailmaan.

Ei sen kummempaa, kuljettiin ja kehkeydyttiin, herättiin elämään ja päätettiin tehdä sama retki huomenissakin, heti aamun valjettua. 

Toivottavasti meille ei käy kuten näille, jotka "vuosien kuluessa kasvoivat erilleen toisistaan":

Ennen tätä viikonvaihdetta on enimmäkseen pällistelty kotipiirissä, välillä keskenämme, välillä vieraitamme - vuoroin - viihdyttäen:

Mahotonta meininkiä...

...on ollut tämä syksy: ei ole ennätetty tehdä oikein mitään, kun aika on mennyt töitä lueteltaessa. Ihan vasta viime päivien iltoina olemme taas muistaneet/ehtineet kulkea pitkin pimeää Karhunsaloa ja venyttäneet kulkemisiamme oman pihan lumikolailua ulommaksi. Joulupukilta on toivottu uusia kaulapantoja ihan tätä uutta lenkkeilytarmoa silmällä pitäen.

Vaikka täällä on pidetty matalaa profiilia, olemme saaneet huomata, että Oljan geenit niittävät maailmalla suurta julkisuutta: eräässä (vasta) äskettäin käsiin osuneessa Reviirissä olivat nimittäin kuvat sekä Juskankankaan Mellasta että Kukkipuun Takun pojasta - tässä siis kuvat kuvista (alemmassa Mella):

Elämän tylsyyttä on täällä Elämänehtoon kennelissä lisännyt jonkinasteinen pihaulkoilun rajoittaminenkin (onneksi on hyvä tarha). Tämän rajoittelun takana on pieni intressiristiriita: Tuike niin mieluusti söisi vasta perustetun linturavintolan antimet. Odotamme, että saisimme tuon tonttupartion vartioiman ravintolan nostettua jonnekin lintujen korkeuksiin ja koiruuksien ulottumattomiin:

Mahtaisiko olla juoksujen enne se, että koirilta alkaa karva irrota oikein kunnolla?

Vai onko kyse vain siitä, että Tuike vaihtaa kesävärinsä talvisellaiseen? Niin tai näin - tylsää on... Hyvää joulua!