Punkkiharavat

Tänään kierrettiin tämänkesäinen Kaltimonkiertorundimme, 25 kilometrin mittainen ja vaihtelevassa maisemassa kulkeva reitti. Huomenna sitten saamme selville tänään mukaamme haravoitujen punkkien määrän - nyt ei kukaan jaksa moista ajatella. 

Mustavaaralla pitää aina pysähtyä kirjoittamaan vaeltajien vieraskirjaan.

Puolimatkan krouvissa Suppuranlammen laavulla kuivatellaan kenkiä ja kahvitellaan. Ja tarkkaillaan mustikkasadon laatua ja määrää:

Kelju K. Kojootit?

Olja ja Tuike näyttävät nyt lähinnä tältä:

Äitiysloma otti tiukille molempien emojen elämässä - ei muuten mutta karvojen suhteen - ja hännät!! Miten mie tämmöisten lapinkoirien kanssa voin ihmisten ilmoille mennä?

Kissanpennut sen sijaan alkavat olla parhaimmillaan: näyttävät kauniisti kissoilta, alkavat leikkiä ja tapella, mutta Lainatyttö pitää edelleen omistaan huolen ja me muut saamme vain katsella.

Ja onneksi edes koiratarhan kupeessa kukoistaa:

 

Jos kiltit naapurit...

..eivät olisi soitelleet mukaansa uimaan, tuskin olisimme tänä iltana tulleet edes ajatelleeksi moista ajankulua. No, onneksi soittivat. Hiirenniemen uimarannan vesi oli aikalailla vilakkaa, mutta Päivi ui, Olja ui ja Tuikekin oli uivinaan. Täytyypä ottaa tavaksi taas tämä tällainen iltaan tyyntyminen.

Mutta voivoi Tuikkeen häntää... irvikuva?

Ja taas...

...päästiin painelemaan pitkin Ala-Koitajoen vartta - nyt kesäyön retkelle Enon Luonnonystävien kanssa. Yhtä juhlaa - saa juosta metsässä, juoda vettä joesta aina kun siltä tuntuu, kysellä nuotioeväiden jämiä muilta retkeläisiltä... Ja sitten nukkua seuraavan päivän. Mukavasti meni, koirat kulkivat mukana sellaisella parin sadan metrin säteellä eivätkä häirinneet millään lailla (esimerkiksi haukkumalla) kesäisen yön luontoelämää. Kyllä näiden kanssa kehtaa. Vaikka näyttävätkin tällä hetkellä Karvattomilta Kurjuuden Kuningattarilta.

Jokunen hämyinen kesäyökuva:

Tästä kesästä...

...taitaa tulla metsäkesä - jo ensimmäisen kesäviikon aikana olemme päässeet retkeilemään, vaeltamaan, mökkeilemään. On uitu ja haravoitu punkkeja heinikosta. Kuluneen viikon loppupuolella pääsimme Hannonniemen paratiisiin - siellä jos missä ymmärretään koirien hyvinvoinnin päälle...

Kotiin palattua ei muuta ennätetty kuin pakata reppu ja lähteä kohti Ala-Koitajoen retkeilymetsää. Käytiinkin sitten ihan Ilomantsissa asti. Vesielementti kiehtoi eikä pelottanut yhtään. Vaativa maasto oli, mutta ei se koiria haitannut. Niin mentiin että hippulat vinkuivat. Mitä sitten lienevät ne hippulat, jotka vinkuvat?

Laavun katolta etsimme nettikenttää, turhaan. Kaikki meni muuten aivan hienosti, paitsi että joku pyöri jossain haisevassa ja kuljetti hajun mukanaan autoon ja kotiin. Mitä lie ollut?

Nyt ramaisee.

Iloinen perhetapahtuma?

2.6. meitä siunattiin viidellä uudella perheenjäsenellä - jotka tosin tulivat vain käymään ja muuttavat kuka minnekin parin kuukauden päästä. Naapurin Jukka kävi kuvaamassa.

Lainalapsia:

 Pöllämystynyt koira:

 Ja yksi viilipytty:

Ei itketä lauantaina, ei viitsitä murjottaa...

Tänään oli koiruusmukava lauantai - pitkän tauon jälkeen päästiin oikein kunnolliselle metsäkävelylle. Alakoitajoen kinkkinen maasto hoitui kuin leikiten, niin vauhdikkaita olivat tyttöjen meno ja meininki. Tuike paineli niin, että karvat jäivät metsään...

Ja vesielementti kiehtoi kummasti:

Vaikka Alakoitajoen reitti on aika lyhyt, sen varrelle mahtuu monenlaista maastoa ja maisemaa:

 

Yhdellä puulla on pahannäköinen syöpä, ja toinen uskoo kuolemanjälkeiseen elämään:

Taukopaikalle vei mukava silta. Pienen särön mukavaan retkeen teki joku, joka söi ilman lupaa jonkun makkaran.

Taukolaavun maisemaa. Tauno Palo was here: