Tänään talsittiin...

...vaikka missä. Karhunsalon kautta kierrettiin Sirkanpurontielle ja katsastettiin kolme erikokoista Louhilampea. Tähän vuodenaikaan lammet alkavat olla jotenkin levollisia, hissukseen. Kalpenevat hiljalleen, niin kuin Hectorin laulussa syksyinen meri. Tämä uinuileva taitaa olla se Suuri Louhilampi:

 

Louhilammen vesi on kirkasta, mutta pösilöt nuotioistujat ovat tehneet tuhojaan lammenrantapuustossa:

  

Sirkanpurontieltä koukkasimme metsäreittiä pitkin Paukkajalle. Sirkanpuro - puro ylipäänsä, mikä tahansa puro - on mukava asia, ja vanhat sillat samoin:

 

Koska tänään kuljimme reittejä, joita emme tunteneet ennestään, matka taittui hihnakurin puitteissa. Ensi kerran tiedetään sitten ne reittikohdat, joissa koirat voi päästää irti.

 

Paukkajalta poukkoilimme takaisin Karhunsalolle ja sieltä Vallisärkän maastoon. Ja eräs sitten taas halusi kahlailla suomutalämpäreessä. Ja hommasi sitten itsensä muutamaksi tunniksi ulkoruokintaan - tassujen kuivumisen ajaksi nyt ainakin:

Tein reppuun tällaisen karhunkarkoittimen. Kun me kuljemme, koko ajan ympäristöön kilisee ja kalisee. Että semmoista luonnonrauhaa.

Kesä on ollut kaunis, kesäinen ja kuuma...

...oikein mukavalla tavalla luita ja ytimiä (samoin kuin uintivesiä) lämpiminä pitänyt. Ihan varma ei voi olla, missä määrin koirista helteet ovat olleet hienointa tässä kesässä. Molemmat ainakin riisuivat pois kaikki aluskarvansa ja ison osan päällyskarvaakin. Imuroimista on riittänyt. Karvojen alta paljastui kaksi hoikkaa ja suurikorvaista otusta...:

 

Eräällä Karhunsalon viimeviikkoisella iltakävelyllämme tapasimme metsäistutuksiaan tien reunoilla tarkistelleen isäntämiehen, joka kysyi: "Onko siulla uus koira?" Kumpaako lie tarkoittanut? Niinkö mittava muodonmuutos meitä on vaivannut...? Nyt odotellaan syyskarvaa - ja kenties juoksuja, joiden enne karvanlähtö saattaa myös olla.

Löytöretkeilyä

Tänään teimme kokopäiväpatikoinnin osittain tuttuihin, osittain uusiin maisemiin. Lähdimme varhain aamulla Pamilolle, ja ideana oli kiertää Alakoitajoen retkeilyreitti. Pamilon vanha metsä on mahtava (ja suosittu ulkoilu-)paikka - mutta tänään onnisti: missään emme tavanneet yhtään ihmistä! Ihmiset ovat ihan ok, mutta vika (=haluttomuus kohtaamiseen) on meissä erakoissa...

 

Koitajoki on vanha uittojoki lukuisine koskineen, mutta nyt se on valjastettu ja kutistettu energiantuotantoon. Kovasti se silti vielä kuljettaa vettään, ajastaikaan, latvoilta alajuoksuilleen, koskesta toiseen, suvannosta suvantoon, pyörteestä pyörteeseen. Ja tarjoaa elämisen paikkoja linnuille, suuria hyppyjä esittäneille isokaloille, kasveille - ja varmaan myös kaikenmaailman sittiäisille ja sontiaisille.

 

 

Kuljimme Pamilolta Heinäjoelle Ilomantsiin ja takaisin - minkä jälkeen taivalsimme vielä Rupukkavaaran edestakaisin ja opiskelimme Kirjovaaran luontopolun Pamilolla. Siinä tuli matkaa kerrakseen, mutta kyllä kannatti. Luontopolku kulki vanhassa suojellussa kruununmetsässä ja koukkaili lopuksi Pamilonkosken partaille, kuohujen kupeeseen. Sinne pitää mennä uudestaan - ja muistaa tästä lähtien ottaa aina mustikkakipot mukaan. 

 

Palokärki ei vissiin mustikoista perusta:

Retkuilua

Viime aikoina olemme retkeilleet aika reippaasti ja usein, pitkiä päivävaelluksia tehden. Olkoon siis tänä kesänä näin. Metsissä on nyt sangen "haasteellista", kun jokaikinen myrskyn kaatama puu on päättänyt kaatua polkujen tukkeeksi. Seuraavassa silti kuvia sieltä sun täältä...

...esimerkiksi Urkkalammelta, mistä matkasimme päiväsumpille Hautajärven laavulle. Urkkalampeen on hyvä mennä juomaan ja kahlailemaan hikisen patikoinnin päätteeksi:

 

 

Matolammen maisemaa, mansikkakumpareelta kuvattua:

Kolvananuuron suolampilumpeita:

 

Olja ja ristorasametsän seinässä avautuva vihreä ristorasaovi:

Vallisärkän korjatut pitkospuut (hienoa, kiitos korjaajille!):

Katerpillarin tuhoamasta Kolinpolusta huolimatta valkolehdokki suunnittelee edelleen kukintonsa avaamista ja nuokkuhelmikkä näyttää yhä nimeltään:

 

 

Kotonakin on oltu, ajoittain, ja joskus käy vieraitakin. Joku (tässä Pöysän Ville) menee aina Oljan asettelemaan rapsutusansaan:

Eräät vieraat halusivat päästä talon koiriksi. Tämä vähän kummastutti näihin pesteihin aiemmin rekrytoituja:

Kaltimonkierrolla

...reippaasti, hillitysti, käyttäytyen mutta nauttien. Kesän ensimmäinen piiiiiitkä vaellus, ihan päivän (ja Päivin) mittainen. Ex tempore päätettiin, että jos poutaa piisaa niin lähdetään. Ja sitähän on piisannut - kyllä metsä onkin kuiva ja polunpielet rapsakat! Mukava oli tuntea, miten maa metsässä hohkaa takaisin auringosta imemäänsä energiaa. Joka puolelta kulkijoita kiersi pehmeä lämpö. 

Lintujen pesimäaikaan koiratkin joutuvat pysyttelemään polulla. Marssijärjestyksemme on yleensä sellainen, että kun polku on kapea, niin Olja menee edellä, Päivi keskellä ja Tuike tulee ihan kannoilla (monesti olen potkaissut sitä vahingossa kuonoon). Metsätienpätkillä kulkevat sitten miltei aina edellä, elleivät ole kiinni. Tänään matkamme meni niin hyvin, että edes soratieosuuksilla ei tarvinnut laittaa koiria hihnaan. 

Yleisestä kuivuudesta huolimatta löysimme montakin ojaa ja puroa, joista juoda ja joissa kahlata. Rähmäkäpälä:

Jyrkimpien rinteiden kohdalla Olja joutui kulkemaan monta kertaa takaisin varmistamassa, että jälkijoukko on mukana. Ihmeesti se muistaa Kaltimonkierron polut, niiden haarat ja risteykset. 

Karhuvaaralle käännyttäessä näimme myös jotain sellaista, jota emme ole ennen Kaltiomonkierrolla nähneet: karhun jättämän yesterday-kakan. Karhukammoahan Päivi on potenut ihan kauhuksi asti, mutta jostain syystä nyt ei sitten pelottanutkaan. 

Paljon enemmän harmitti tällainen:

Taitaapa ihminen olla paljon pahempi lintujen kotielämän tuhoaja kuin koira... lopulta.

Alamme kypsyä...

...ottamaan osaa alkavaan kesään. Aika paljon aikaa on mennyt erilaisissa YYA-talkoissa, naapurissa, Rasivaarassa. Ahkeraa työjohtoa:

 

 

Nyt odotellaan alkavaa vaelluskautta. Pari viikkoa sitten Olja hyvästeli talven:

Muutapa ei sitten olekaan, sen kummempaa raportoimista. Vielä.

Pitkästä aikaa...

... ovet ja ikkunat on avattu. tarhan portti levällään ja kaikki talven kakat siivottu aitojen taakse kompostoitumaan! Ja nyt jo koirat hakeutuvat varjoon, toisin kuin ihmiset, jotka tarjoavat kaikkialla kasvojaan auringolle:

Vasta pari viikkoa sitten kuljimme pitkin valkoisia Rasivaaran ja Karhusalon hankia, uusia kaulapantoja ulkoiluttaen: 

 

 

 

Viime aikoina olemme käyneet ahkerasti ihan oikealla maalla tekemässä erään YYA-sopimuksen sisältöjä tosiksi. Kyllä Oljan ja Tuikkeen kanssa kelpaa kulkea, osaavat olla hyvin käyttäytyviä vieraita ja kärsivällisiä poikkeusolojen sietäjiä!

Mutta voi miten mukavaa, kun on lämmintä ja kuivaa!