Kesä 2019 oli laimea retkikesä; aika tuntui menevän koko ajan johonkin muuhun mukamas tärkeään, työtöihin ja niiden suunnitteluun. Laiskan kiire lauantaina, laiskan kesäkiire syksyllä. Vasta ensimmäisten lumien aikaan päätimme siis tehdä tämän vuoden viimeisen päivänmittaisen vaelluksen.
Vaelsimme ja rämmimme pehmeässä ensilumessa Suppuralammelle päiväteelle. Päivä metsässä teki hyvää mielelle ja sielulle. Jalat kyllä kastuivat ja lonkat kipeytyivät... Lampikin alkaa hiljetä talviunilleen.
Kaltimonkierron varrelle on ilmaantunut uusia "tässä-oli-ennen-metsä"-aukkoja. Jokunen douglaskuusi (mikä semmoinen lienee?) oli jätetty paikoilleen.
Aukot eivät liene hyväksi sellaisille, joille erilaiset puunkolot ovat tärkeitä... eivätkä ne ole oikein esteettisiä silmällekään. Onneksi kannot korjaavat maisemaa omalla pienellä tavallaan, täytekakkumaisesti:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti