torstai 20. tammikuuta 2011

Pihatöitä

Hyvin mahdutaan samaan pihaan:


Ja samaan kuvaan:


Olja ja Oljan harrastus:


Una ja Unan harrastus...:

lauantai 15. tammikuuta 2011

Hyvää ja huonoa kehitystä

Ensiksi kirjataan muistiin huono kehitys: Unan ja Oljan välit näyttävät vähitellen kiristyvän ja eilen jo tapeltiin kunnolla. Olja härkkii ja härkkii ja lopulta Unalta palaa pinna - ja eihän Oljuska peräänny. Lisäksi se on iso ja vahva. Ehkäpä näiden narttujen välillä vielä käydään grande finale, jonka jälkeen niistä ei tule kavereita enää, saa nähdä.

Ja sitten hyvä kehitys: Perjantai-illan hakuharkoissa Olja ensimmäisen kerran oikein kunnolla oivalsi, että täällä etsitään. Oli mukava huomata, kuinka se toimi ja sitten ilmaisi eloisasti, että tuon kuusen alta kannattaa katsoa. Ja sieltä löytyi!

keskiviikko 5. tammikuuta 2011

Eräs kuuluisa issikka...

...on meillä hoidossa. On ollut ihmeen rauhallista - meidän uudet pihajärjestelymme ovat niin hyvät, ettei Unan tarvitse kapinoida aitaukseen laittamista tai kiinni oloa. Tänään aamuvarhaisella pihassa käytiin mittelö: vihaisen murinan ja näykkimisen säestämä tanssi (paini?). En mennyt väliin ja tilanne päättyi nopeasti siihen, että Olja kiipesi Unan selkään ja tämä antoi sen tapahtua. Nyt siis tiedämme, kuka on Lady of the House, eikä siitä asiasta enää tarvitse keskustella.

Tämä aamu oli niin vaaleansininen!!!!

lauantai 1. tammikuuta 2011

Hyvää uutta vuotta!

Ja terveisiä hakuharkoista ja sen päälle tehdyltä puolentoista tunnin kävelyretkeltä! Kalorit kuluvat...