maanantai 18. joulukuuta 2017

Mahotonta meininkiä...

...on ollut tämä syksy: ei ole ennätetty tehdä oikein mitään, kun aika on mennyt töitä lueteltaessa. Ihan vasta viime päivien iltoina olemme taas muistaneet/ehtineet kulkea pitkin pimeää Karhunsaloa ja venyttäneet kulkemisiamme oman pihan lumikolailua ulommaksi. Joulupukilta on toivottu uusia kaulapantoja ihan tätä uutta lenkkeilytarmoa silmällä pitäen.

Vaikka täällä on pidetty matalaa profiilia, olemme saaneet huomata, että Oljan geenit niittävät maailmalla suurta julkisuutta: eräässä (vasta) äskettäin käsiin osuneessa Reviirissä olivat nimittäin kuvat sekä Juskankankaan Mellasta että Kukkipuun Takun pojasta - tässä siis kuvat kuvista (alemmassa Mella):



Elämän tylsyyttä on täällä Elämänehtoon kennelissä lisännyt jonkinasteinen pihaulkoilun rajoittaminenkin (onneksi on hyvä tarha). Tämän rajoittelun takana on pieni intressiristiriita: Tuike niin mieluusti söisi vasta perustetun linturavintolan antimet. Odotamme, että saisimme tuon tonttupartion vartioiman ravintolan nostettua jonnekin lintujen korkeuksiin ja koiruuksien ulottumattomiin:


Mahtaisiko olla juoksujen enne se, että koirilta alkaa karva irrota oikein kunnolla?


Vai onko kyse vain siitä, että Tuike vaihtaa kesävärinsä talvisellaiseen? Niin tai näin - tylsää on... Hyvää joulua!


sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kaikenlaista syyskiirettä

...on ollut, joten on pysytty aikalailla visusti pihapiirissä tiluksia haravoiden, kesäkalusteita keräillen ja lintulautoja putsaillen. Vihdoin onneksi alkaa olla valmista ja päästiin nyt, luonnon ja hiljaisuuden päivän kunniaksi, taas Vallisärkkää valloittamaan. Edelleen sieltä löytyy meille kulkemattomia metsä- ja suoripaleita. Yöllä satanut ensilumi toi oman säväyksensä "atmosfäärin aistimiseen". Auringonvalo toi maisemaan taianomaisia värivivahteita.

 

Kuka ei kuulu joukkoon?


Olja kuuluu joukkoon vaikka juoksenteleekin usein kameran tavoittamattomissa.


Aamukymmeneltä joki oli uskomattoman kaunis:


Pihapihlajien lehdet ovat poissa, mutta marjat hohtavat lumisateen läpi, ruokkivat nyt mustarastaita ja - vihdoinkin - ensimmäisen(kö) kerran pihaan eksynyttä punatulkkutyttöä:





perjantai 8. syyskuuta 2017

Elämä on ihmisen parasta aikaa...

...sanoi Nykäsen Matti. Ja syksy on parasta elämisen aikaa, sanoo Päivi. Tänään kävimme ylläpitämässä lukukautta käynnistelevän open työkykyä syksymetsässä. Olipa hyvä retki - kuljeskeltiin siellä täällä, poluilla, metsäteillä ja ryteiköissä. Hissukseen ja hiimaillen, keräillen, kumarrellen, kompastellen, ojia ylitellen, palokärkeä kuunnellen. Sillä olikin nyt hyvin äänitilaa, kun muu metsä on vaiennut himmeään syysvaloon ja ohueen silkkiseen sateeseen.

Hyvin ylpeä sai tänään olla hienosti käyttäytyvistä koirista - tapasimme yhden sauvailijan ja yhden pienen koiralapsen ja upesti sujuivat hillityt ohimenot. Eikä Oljakaan nyt liuennut omille poluilleen niin, että olisimme joutuneet sitä odottelemaan. Hyvä iltapäivähetki.

Koska Tuike pysyttelee aina lähempänä kuin Olja, se osuu useammin kameran etsimeen:

 
 

Hännät huiskivat heihei:


Tuike syö mustikoita, Olja laiduntaa suoheinää (nolossa kunnossa ovat enolaiset pitkospuut):

 

Polkuja pitkin, metsäteitä pitkin poikin:

 
 

Syyskuinen metsä: puolukkaa, mustikkaa, sienten tarjottimia sammalpöydillä. Kaikkea on nyt niin paljon.

 
 

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Vierailuja ja vuorovaikutusta

Nyt viime aikoina ei ole päästy paljon mihinkään, kun aika on vierähdellyt vieraiden kanssa. Joihinkin juttusille pistäytyjiin otetaan lähikosketus, tavalla tai toisella - vaikka kylään tullut ei olisi ensin nelijalkaista talonväkeä huomaavinaankaan:

 

Toiset vieraat taas tuppaavat liki ja kaappaavat syliin ihan itse - tässä Helmi kantaa Mustia:


Joskus on hyvä pitää pieniin vieraisiin pientä, hyvin pientä ja ystävällistä, välimatkaa:

 

Mutta joskus on syytä myös ottaa tiukka kontakti - ainakin jos joku edessä syö pullaa. Usein tarkkaavaisuus ja sitkeys lopulta palkitaan.


torstai 20. heinäkuuta 2017

Urbaanit citysinkut...

...vierailivat täällä landella erään aurinkoisen sunnuntai-iltapäivän ajan. Oli mukavaa, kunhan ensin selvittiin kuumasta tervetulotappelusta... Eräästä on tullut jo ikäneito:


Olja ei ollut vieraasta moksiskaan, kunhan rauhoittui...


 ...mutta eräälle kävi taas näin:


Tämän päivän ilta-aurinkokävely tehtiin Vallisärkän liepeille - kuinkas muutenkaan. Siellä suolämpäreillä on tällaisia uinuvia lupauksia:



Ja Tuike kehittelee juoksua, piiiiiitkästä aikaa.

sunnuntai 9. heinäkuuta 2017

Summertime, and the living is easy...

...fish are jumping, and the cotton is high.

Nyt on sitten päästy vihdoin kesään - kylläpä se kestikin tänä armon vuonna 2017. Olemme kuljeskelleet ihailemassa Eno-Uimaharju -tien kesäreunuksia. Ne kukkivat nyt runsaimmillaan, on papinkaulusta, monen sortin talvikkia, ketoneilikkaa, kellokukkalajikkeita, komeaa lupiinia ja valtavasti valkolehdokkeja. Ja kulkuamme säestää tiltaltti. Olja ja Karhunsalon maariankämmekkä:


Nuokkuhelmikkä - voiko olla enempää nimensä näköistä kasvia?


Tänään sunnuntaina kävelimme Hiirenniemeen ja takaisin. Kyllä Pielisjoki on sitten kaunis (ainakin kesällä). Eikä mikään pieni puronen... Hiirenniemen uimaranta ei tosin toivottanut meitä erityisen tervetulleiksi.

 

No eipä mitään - onneksi emme huomanneet opastaulua ihan heti:

 
 
 
 
 

Päivänä muutamana kävimme Rääkkylässä kiertämässä Apajalahden luontopolun. Mukana oli laulava lintukoira Africa. Tässä kuvassa Africa ei suinkaan ui vaan juo vettä. Ja oikein antaumuksella.




 Kesävieraita tulee ovista ja ikkunoista. Helmi hoitaa...

 

...ja Hilla kouluttaa (ja palkitsee):

 
 
 
 
 

Kun vieraat lähtevät, kaikkia meitä väsyttää.