perjantai 8. syyskuuta 2017

Elämä on ihmisen parasta aikaa...

...sanoi Nykäsen Matti. Ja syksy on parasta elämisen aikaa, sanoo Päivi. Tänään kävimme ylläpitämässä lukukautta käynnistelevän open työkykyä syksymetsässä. Olipa hyvä retki - kuljeskeltiin siellä täällä, poluilla, metsäteillä ja ryteiköissä. Hissukseen ja hiimaillen, keräillen, kumarrellen, kompastellen, ojia ylitellen, palokärkeä kuunnellen. Sillä olikin nyt hyvin äänitilaa, kun muu metsä on vaiennut himmeään syysvaloon ja ohueen silkkiseen sateeseen.

Hyvin ylpeä sai tänään olla hienosti käyttäytyvistä koirista - tapasimme yhden sauvailijan ja yhden pienen koiralapsen ja upesti sujuivat hillityt ohimenot. Eikä Oljakaan nyt liuennut omille poluilleen niin, että olisimme joutuneet sitä odottelemaan. Hyvä iltapäivähetki.

Koska Tuike pysyttelee aina lähempänä kuin Olja, se osuu useammin kameran etsimeen:

 
 

Hännät huiskivat heihei:


Tuike syö mustikoita, Olja laiduntaa suoheinää (nolossa kunnossa ovat enolaiset pitkospuut):

 

Polkuja pitkin, metsäteitä pitkin poikin:

 
 

Syyskuinen metsä: puolukkaa, mustikkaa, sienten tarjottimia sammalpöydillä. Kaikkea on nyt niin paljon.