sunnuntai 4. marraskuuta 2018

Ilmastonmuutos... uhka vai mahdollisuus...?

Luontoaktivistin pitäisi olla kovin äkeissään tällaisista lämpimistä marraskuun hetkistä, mutta hitsi miten mukava on kuljeskella metsissä edelleen niin, ettei tarvitse kahlailla hangessa tai kipristellä jäätyviä varpaitaan. Tänään lähdettiin pikantille aamuvaellukselle, johon kulahtikin sitten kolme mukavaa syksytuntia. Metsään on nyt helppo unohtua, ja kun ajoissa lähtee, niin valoakin piisaa. Siellä täällä näytti vilahtelevan muitakin syksyyn höyrähtäneitä.

Tuike on aina ollut jotenkin syksynvärinen koira:

 
 

Kuljeskeltiin Vallisärkän jäkäliköillä, sieltä käännyttiin Karhunsalolle, mistä koukkasimme Kaltimonkierron polulle ja Karhuvaaran kupeeseen. Nousimme ylös aukkohakattua rinnettä, joka kuitenkin oli istutettu täyteen pieniä kuusivauvoja. Hirvien sorkkajäljistä päättelimme myös muiden otusten rämpineen tuota rinnettä aikalailla äskettäin. 

Jos on lämpimillä marraskuilla puolensa, niin on myös aukoilla vaarojen kyljissä: nyt näkyy Karhuvaaraltakin taas Enocellin tehtaille...

 
Pari päivää sitten lampsimme läpi Kaltimonkierron kaikki 25 kilometriä. Sitä ei enää oikein luontopolkuna kärsi mainostaa, niin isolla volyymilla "kulttuuri" on vyörynyt polun ympäristöihin. "Metsän seinä on vain vihreä ovi", tuumi Olja muinoin. Mitenkähän nyt?


 

Tapasimme tuolla retkellä myös moottorisahan kanssa palstojaan siivoilevan maanomistajan. Siinä kun hänen metsässään kuljimme, emme tietenkään voineet alkaa sen kummemmin kyseenalaistaa hänen touhujaan. Tätä (muun muassa) on kapitalismi. 

No, mutta oli meillä ihan hyvä metsäpäivä kuitenkin. Kuten tänäänkin. Näissä alemmissa kuvissa olemme viime torstain retkellämme Hiltulanvaaran peikkometsän liepeillä, juuri sukeltamassa siihen: