sunnuntai 8. heinäkuuta 2018

Löytöretkeilyä

Tänään teimme kokopäiväpatikoinnin osittain tuttuihin, osittain uusiin maisemiin. Lähdimme varhain aamulla Pamilolle, ja ideana oli kiertää Alakoitajoen retkeilyreitti. Pamilon vanha metsä on mahtava (ja suosittu ulkoilu-)paikka - mutta tänään onnisti: missään emme tavanneet yhtään ihmistä! Ihmiset ovat ihan ok, mutta vika (=haluttomuus kohtaamiseen) on meissä erakoissa...

 

Koitajoki on vanha uittojoki lukuisine koskineen, mutta nyt se on valjastettu ja kutistettu energiantuotantoon. Kovasti se silti vielä kuljettaa vettään, ajastaikaan, latvoilta alajuoksuilleen, koskesta toiseen, suvannosta suvantoon, pyörteestä pyörteeseen. Ja tarjoaa elämisen paikkoja linnuille, suuria hyppyjä esittäneille isokaloille, kasveille - ja varmaan myös kaikenmaailman sittiäisille ja sontiaisille.

 
 

Kuljimme Pamilolta Heinäjoelle Ilomantsiin ja takaisin - minkä jälkeen taivalsimme vielä Rupukkavaaran edestakaisin ja opiskelimme Kirjovaaran luontopolun Pamilolla. Siinä tuli matkaa kerrakseen, mutta kyllä kannatti. Luontopolku kulki vanhassa suojellussa kruununmetsässä ja koukkaili lopuksi Pamilonkosken partaille, kuohujen kupeeseen. Sinne pitää mennä uudestaan - ja muistaa tästä lähtien ottaa aina mustikkakipot mukaan. 

 

Palokärki ei vissiin mustikoista perusta:


perjantai 29. kesäkuuta 2018

Retkuilua

Viime aikoina olemme retkeilleet aika reippaasti ja usein, pitkiä päivävaelluksia tehden. Olkoon siis tänä kesänä näin. Metsissä on nyt sangen "haasteellista", kun jokaikinen myrskyn kaatama puu on päättänyt kaatua polkujen tukkeeksi. Seuraavassa silti kuvia sieltä sun täältä...

...esimerkiksi Urkkalammelta, mistä matkasimme päiväsumpille Hautajärven laavulle. Urkkalampeen on hyvä mennä juomaan ja kahlailemaan hikisen patikoinnin päätteeksi:

 
 

Matolammen maisemaa, mansikkakumpareelta kuvattua:


Kolvananuuron suolampilumpeita:

 

Olja ja ristorasametsän seinässä avautuva vihreä ristorasaovi:


Vallisärkän korjatut pitkospuut (hienoa, kiitos korjaajille!):


Katerpillarin tuhoamasta Kolinpolusta huolimatta valkolehdokki suunnittelee edelleen kukintonsa avaamista ja nuokkuhelmikkä näyttää yhä nimeltään:

 
 

Kotonakin on oltu, ajoittain, ja joskus käy vieraitakin. Joku (tässä Pöysän Ville) menee aina Oljan asettelemaan rapsutusansaan:


Eräät vieraat halusivat päästä talon koiriksi. Tämä vähän kummastutti näihin pesteihin aiemmin rekrytoituja:


sunnuntai 3. kesäkuuta 2018

Kaltimonkierrolla

...reippaasti, hillitysti, käyttäytyen mutta nauttien. Kesän ensimmäinen piiiiiitkä vaellus, ihan päivän (ja Päivin) mittainen. Ex tempore päätettiin, että jos poutaa piisaa niin lähdetään. Ja sitähän on piisannut - kyllä metsä onkin kuiva ja polunpielet rapsakat! Mukava oli tuntea, miten maa metsässä hohkaa takaisin auringosta imemäänsä energiaa. Joka puolelta kulkijoita kiersi pehmeä lämpö. 

Lintujen pesimäaikaan koiratkin joutuvat pysyttelemään polulla. Marssijärjestyksemme on yleensä sellainen, että kun polku on kapea, niin Olja menee edellä, Päivi keskellä ja Tuike tulee ihan kannoilla (monesti olen potkaissut sitä vahingossa kuonoon). Metsätienpätkillä kulkevat sitten miltei aina edellä, elleivät ole kiinni. Tänään matkamme meni niin hyvin, että edes soratieosuuksilla ei tarvinnut laittaa koiria hihnaan. 



Yleisestä kuivuudesta huolimatta löysimme montakin ojaa ja puroa, joista juoda ja joissa kahlata. Rähmäkäpälä:


Jyrkimpien rinteiden kohdalla Olja joutui kulkemaan monta kertaa takaisin varmistamassa, että jälkijoukko on mukana. Ihmeesti se muistaa Kaltimonkierron polut, niiden haarat ja risteykset. 



Karhuvaaralle käännyttäessä näimme myös jotain sellaista, jota emme ole ennen Kaltiomonkierrolla nähneet: karhun jättämän yesterday-kakan. Karhukammoahan Päivi on potenut ihan kauhuksi asti, mutta jostain syystä nyt ei sitten pelottanutkaan. 


Paljon enemmän harmitti tällainen:


Taitaapa ihminen olla paljon pahempi lintujen kotielämän tuhoaja kuin koira... lopulta.

tiistai 29. toukokuuta 2018

Alamme kypsyä...

...ottamaan osaa alkavaan kesään. Aika paljon aikaa on mennyt erilaisissa YYA-talkoissa, naapurissa, Rasivaarassa. Ahkeraa työjohtoa:

 
 

Nyt odotellaan alkavaa vaelluskautta. Pari viikkoa sitten Olja hyvästeli talven:


Muutapa ei sitten olekaan, sen kummempaa raportoimista. Vielä.

perjantai 11. toukokuuta 2018

Pitkästä aikaa...

... ovet ja ikkunat on avattu. tarhan portti levällään ja kaikki talven kakat siivottu aitojen taakse kompostoitumaan! Ja nyt jo koirat hakeutuvat varjoon, toisin kuin ihmiset, jotka tarjoavat kaikkialla kasvojaan auringolle:


Vasta pari viikkoa sitten kuljimme pitkin valkoisia Rasivaaran ja Karhusalon hankia, uusia kaulapantoja ulkoiluttaen: 

 
 
 

Viime aikoina olemme käyneet ahkerasti ihan oikealla maalla tekemässä erään YYA-sopimuksen sisältöjä tosiksi. Kyllä Oljan ja Tuikkeen kanssa kelpaa kulkea, osaavat olla hyvin käyttäytyviä vieraita ja kärsivällisiä poikkeusolojen sietäjiä!

Mutta voi miten mukavaa, kun on lämmintä ja kuivaa!

keskiviikko 7. maaliskuuta 2018

Kimaltavan, kahisevan lumen maaliskuu

Alkutalvi oli ankara, mutta viimeksi kuluneet viikot ovat antaneet sitten mielenrauhallista tasoitusta - tarjolla on ollut niin paljon valoa, kuulautta, kirkkautta, helmeilyä... mitä vielä. Puuterilunta, pumpulilunta, sokerilunta... Syksyihmisenkin valtaa sellainen talvi-voi-joskus-olla-oikeasti-kohottavaa-aikaa-mielentila. Ja lapinkoira tietysti ymmärtää hyvän päälle. Tänään sitä hyvää koettiin oikein kunnolla ja moneen otteseen. 

Kuljimme hoidettua talousmetsää:



...ja pellolle istutettua koivikkoa:




...kunnes löysimme metsän, joka saa ainakin toistaiseksi kasvaa ihan itsekseen, itseään varten:

 


Matkan varrella ohiteltiin myös hylättyjä taloja, autioita pihoja. Haikeita, kauniita:

 

Haikean hetken mentyä tanssittiin lumessa - ja ladulla:

 

Pajut alkavat synnytellä kissojaan:



Ja oravat ja jänikset pitävät bileitään:




Bilevieraat (keitä sitten lienevätkin) eivät ole poistuneet jälkiä jättämättä:



Vielä iltakävelylläkin onnisti: näimme ihan oikean haloilmiön, sellaisen sateenkaaren väreissä loistavan palikan pilvihunnuissa, auringon pyrkiessä öiseen piilopaikkaansa:


sunnuntai 18. helmikuuta 2018

Kun on alkuun päästy niin antaa mennä vaan...

...kevättalven käännös, kirkkaiden, melkein sinisten hankien aika, auringon helmien valaisema metsä. Ja siunatut lumikenkäilijät, jotka avaavat pehmeitä reittejä meille tavallisille metsäkahlaajille! Jos Pahvitehtaan metsän valloittanut raha ei olisi sulkenut siellä reittejä, emme kenties olisi niin perusteellisesti tulleet tutustuneiksi Vallisärkän ja Karhunsalon maastoihin ja maisemiin. Siis jos jotain positiivista hakemalla hakee...

Tänään auringon lämpö ulottui jo meidän metsiimme asti. Vallisärkältä on hyvä lähteä liikkeelle, ensin valmiiksi avattuja reittejä, sitten lumiseen umpimetsään sukeltaen.

 

Helmin kuukausi helmeilee:


Tänään tapahtui pari hyvältä tuntunutta asiaa: minä huomasin Oljan ja minun välistä (ehkä about 20 metriä) sännänneen pupujussin, mutta kumpikaan koirista ei lähtenyt sen perään. Varmasti huomasivat. Lisäksi, jossain Karhunsalon uumenissa linjanmyötäistä lumipolkua kulki mies lapinkoiraukkelin kanssa. Kaikki koirat olivat irti, mutta kukaan ei sännännyt kenenkään muun kuin ihmisensä luo. Luottamusta herättävää.