Kesän eka Kaltimon kierto...

...ja saattoi olla viimeinenkin; eipä tuota lenkkiä oikein luontopolkuna enää kärsi mainostella. Kulttuuri on käynyt kylässä... Ponsse was here. Onneksi oranssit merkit vielä kertovat, mistä "polku" kulkee:

 

Mansikkapaikka, mustikkapaikka, vahveropaikka... "Se oli ennen, mutta nyt":

 

 

 

Oli mukaviakin paikkoja, totta kai. Rentukoiden aurinkoja, valkovuokkojen rohkeaa jälleensyntymää:

 

 

Löysimme vanhaa metsääkin, sellaista viimetalvisia lumia varjollaan suojelevaa:

Ohitimme kaksi lähdettä - ja kaksi sientä:

 

Poikkeavaa tällä retkellä oli metsässä kohdattujen ihmisten paljous: oli polkujuoksijaa, laavuyöpyjää, polkupolkupyöräilijää - yleensä tuolla reitillä ei kohtaa ketään. Hyvinpä tuonne kaikki mahduttiin.

Heräilemme henkiin...

...kanssa hiirenkorvien, myyrien multakasojen, kuraisten lattioiden ja erilaisten rastaiden, jotka ahkerasti nokkivat jotain pihamme uumenista. Pieni talvi kävi säikyttämässä meitä kesken toukokuun alkusävelten, mutta eiköhän se tästä. 

Tänään aloitettiin taas perinteinen vaaralta toiselle vaeltelu. Vielä kengät kastuivat ja siellä täällä sai edelleen kahlata lumessa, mutta mitäpä tuosta. Päivä paistoi. Tuike alkaa taas muuttua kesäisen oranssiksi.

 

 

Tannilanvaaralta näkee edelleen Uimaharjuun ja sen taaksekin. Kenties maailman toiseen reunaan saakka? Tuiketta hanki kiinnosti kuitenkin paljon maisemaa enemmän.

 

Metsissä on nyt paljon lumen muotoilemia riemukaaria. Puiden itsensä kannalta kaaret eivät kuitenkaan taida olla kovin riemukas asia.

Kevään lämmössä on myös se mukava puoli, että Päivin officen voi halutessaan siirtää aina välillä ulos:

 

Ai niin - semmoinen havainto, että Olja alkaa vanhetessaan olla aikalailla omapäinen metsäkuljeskelija. Eikä ole oikein kuulevinaan aina, kun kutsutaan. Jospa se ei kuulekaan...? Tiedä häntä, mutta osaa kyllä joskus ärsyttää.