tiistai 27. kesäkuuta 2017

Ulkona ukkosella

Tämän päivän lähiretkemme suuntautui Louhiojanlahdelle - sen kiertämistä olemme suunnitelleet vuosikausia. Noin kymmenen vuotta, suunnilleen. Tuumasta siis toimeen. 


Jostain syystä ja kelistä riippumatta, vedessä seisoskelu on vain niin mukavaa:

 

Lahden itäpuolella on kaistale vanhaa, rauhassa ikääntyvää metsää sammalmattoineen.

 


Vanha puu ojentaa paksun juurensa sillaksi puron ylle:


Muinaista ja nykyistä elämää metsässä... sammaloitunut ja miltei kokonaan piiloon asettunut kiviraunio, haristumaan ehtinyt laavunkatto, vesilinnun koti ja esiin kaiveltuja juurakoita, mäyrän työmaitako?


 

Ukkonenhan se sitten nousi metsän ylle meitä pelottamaan... ja kasteli oikein kunnolla. No, eipähän tarvinnut enää sen kummemmin varoa kenkien kastumista ja harmitella väärää lenkkarivalintaa... Litimärkinä saavuimme tämän pyhiinvaellusmatkan ytimeen: Loiranpuron suuhun - paikkaan, jossa ennen oli vankka puron yli vievä silta. Nyt sitä ei ollut. Puro piti ylittää kiviä myöten ja nopeasti, koska hyvin hätääntynyt koskeloemo ei ollenkaan ilahtunut märkien matkalaisten paikalle saapumisesta.

 

Louhiojanlahden pohjoispäässä kielo kukkivat vasta nyt, miltei kuukautta odoteltua myöhemmin?


Hm.. mistähän Louhioja lahtineen on saanut nimensä?

 

Voi ihmettä - olisiko tämä se sama pieni puro, jonka äärellä leikittiin tässä metsässä 50 vuotta sitten?

...ja onko tässä se koulupihaa vartioiva kuusi, jonka latvuksissa istuttiin ja laulettiin... hm... kai näiden puiden pitäisi olla paljon isompia nyt, jos ne ovat samoja?

Tiedä häntä. Lapsuuden leikkipaikkana toiminut kiviraunio kyllä löytyi, mutta siinä vaiheessa ukkonen jyrisi jo siihen malliin, että puhelinkamera sai pysyä taskussa.

Tämä retki täytyy tehdä uudestaan. Ennen kuin kymmenen vuotta taas kuluu.


lauantai 24. kesäkuuta 2017

Juhannusjotostelua

Tänä jussina päästiin pitkästä aikaa kiertämään Alakoitajoen lenkki - ja itse asiassa vähän enemmänkin, kun pistäydyttiin Ilomantsin puolella Haapakosken laavulla saakka. Teki niin hyvää, niin hyvää. Tuikkeen häntäkin sen kertoo.

 
 
 
 
 
 
 

Metsämenemisten jälkeen on vielä suoritettava erinäisiä pihanvalvontatehtäviä...

 

tiistai 20. kesäkuuta 2017

Lupaava luontoretkeilykesä

Tämä alkukesä on ollut yhtä metsään menoa ja hyvä niin. Vallisärkältä aukeaa näköjään koko maailma: löysimme taas tänään sieltä polkuja ja poikkeamia, joista emme olleet tienneet yhtään mitään... Tänään matkasimme särkkää pitkin kohden Karhunsalon Mökkikylän takametsiä. Menomatkalla löysimme särkän suojista himmeitä, utuisen oloisia suovilloja ruokkivan pienen suolämpäreen:


...ja särkän laelta puolestaan jäkälälle sopivaa kuivaa, kivikkoista kangasta:


...ja sitten yhtäkkiä tupsahdettiinkin heinikkoiseen ja vehmaaseen sekametsikköön:

Koirat katsovat...


...kun mansikka kukkii, lakka kukkii, kuusi kukkii, orvokki kukkii, kielo kukkii...

 
 
 
 

Tämän kukan ilmestyessä näköpiiriin tiedämme olevamme tien lähellä:


Näitä teitä ei ilmeisesti hirveästi ajella - jos ne ovatkin olemassa vain itsensä vuoksi?

 

Tuike ei malta olla poikkeamatta jokaikiseen ojalämpäreeseen tai puroon, jonka kohtaamme - siksi se kulkee mukana kuraisin koivin:


Metsään on pudonnut valtava määrä tähtiä!


...ja sammalen sormissa (joista lauletaan Kaj Chydeniuksen säveltämässä laulussa) on pitkät kynnet:


Joskus metsässä kuljettaessa tulee sellainen tunne, että liikuskellaan ammoin kadonneessa pihapiirissä - "tässä on varmasti joskus ollut jonkun koti". Jonkun sielu (tai henki, mikä lie...) vartioi selvästi pihlajien pyhittämiä pikkuaukioita.

 
 








sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Vaihteleva Vallisärkkä

Vallisärkkä on sitten mainio paikka - se on tuossa aivan vieressä, siitä löytyy koko ajan uutta kuljettavaa, ja sen kautta pääsee vaikka minne... Tänään kuljimme pitkin särkän harjannetta Karhunsalolle ja sieltä metsäautoteitä Vanhaan Kaltimoon. Kesä on nyt parhaimmillaan - vielä haalistumaton ja täynnä aavistuksenomaisia lupauksia. Toivoa. 





Ennen kesän alkua käytiin naapurissa pihatalkoissa. Kuvassa työnjohtoa:



Kesäiset pihapäivät ovat tuoneet mummolaan myös kaikenlaisia koirankouluttajia - Junior Handlereita parhaimmillaan: