Retkuilua

Viime aikoina olemme retkeilleet aika reippaasti ja usein, pitkiä päivävaelluksia tehden. Olkoon siis tänä kesänä näin. Metsissä on nyt sangen "haasteellista", kun jokaikinen myrskyn kaatama puu on päättänyt kaatua polkujen tukkeeksi. Seuraavassa silti kuvia sieltä sun täältä...

...esimerkiksi Urkkalammelta, mistä matkasimme päiväsumpille Hautajärven laavulle. Urkkalampeen on hyvä mennä juomaan ja kahlailemaan hikisen patikoinnin päätteeksi:

 

 

Matolammen maisemaa, mansikkakumpareelta kuvattua:

Kolvananuuron suolampilumpeita:

 

Olja ja ristorasametsän seinässä avautuva vihreä ristorasaovi:

Vallisärkän korjatut pitkospuut (hienoa, kiitos korjaajille!):

Katerpillarin tuhoamasta Kolinpolusta huolimatta valkolehdokki suunnittelee edelleen kukintonsa avaamista ja nuokkuhelmikkä näyttää yhä nimeltään:

 

 

Kotonakin on oltu, ajoittain, ja joskus käy vieraitakin. Joku (tässä Pöysän Ville) menee aina Oljan asettelemaan rapsutusansaan:

Eräät vieraat halusivat päästä talon koiriksi. Tämä vähän kummastutti näihin pesteihin aiemmin rekrytoituja:

Kaltimonkierrolla

...reippaasti, hillitysti, käyttäytyen mutta nauttien. Kesän ensimmäinen piiiiiitkä vaellus, ihan päivän (ja Päivin) mittainen. Ex tempore päätettiin, että jos poutaa piisaa niin lähdetään. Ja sitähän on piisannut - kyllä metsä onkin kuiva ja polunpielet rapsakat! Mukava oli tuntea, miten maa metsässä hohkaa takaisin auringosta imemäänsä energiaa. Joka puolelta kulkijoita kiersi pehmeä lämpö. 

Lintujen pesimäaikaan koiratkin joutuvat pysyttelemään polulla. Marssijärjestyksemme on yleensä sellainen, että kun polku on kapea, niin Olja menee edellä, Päivi keskellä ja Tuike tulee ihan kannoilla (monesti olen potkaissut sitä vahingossa kuonoon). Metsätienpätkillä kulkevat sitten miltei aina edellä, elleivät ole kiinni. Tänään matkamme meni niin hyvin, että edes soratieosuuksilla ei tarvinnut laittaa koiria hihnaan. 

Yleisestä kuivuudesta huolimatta löysimme montakin ojaa ja puroa, joista juoda ja joissa kahlata. Rähmäkäpälä:

Jyrkimpien rinteiden kohdalla Olja joutui kulkemaan monta kertaa takaisin varmistamassa, että jälkijoukko on mukana. Ihmeesti se muistaa Kaltimonkierron polut, niiden haarat ja risteykset. 

Karhuvaaralle käännyttäessä näimme myös jotain sellaista, jota emme ole ennen Kaltiomonkierrolla nähneet: karhun jättämän yesterday-kakan. Karhukammoahan Päivi on potenut ihan kauhuksi asti, mutta jostain syystä nyt ei sitten pelottanutkaan. 

Paljon enemmän harmitti tällainen:

Taitaapa ihminen olla paljon pahempi lintujen kotielämän tuhoaja kuin koira... lopulta.