lauantai 31. joulukuuta 2016

Kotoilua vai mitä se on?

Viime päivinä on kotoiltu paljon, kun mökki on tupsahdellut täyteen pieniä vieraita harva se päivä. Kun Otso palastelee, yleisömenestys on taattu:

 
 

Musti puolestaan osoittaa kiinnostusta luonto-ohjelmaa kohtaan - tällä kertaa aiheena on linnunpoikien rengastus. Ohjelman äänimaisema taitaa olla kissapojan mieleen:


Senssi-ilmoitus: Etsimme miesseuraa Oljalle, tositarkoituksella.

maanantai 26. joulukuuta 2016

Lahjaksi laatuaikaa lähimetsissä

Syksy oli niin työntäyteinen, että koiruuksienkin aika kului monesti joko ulkotarhassa pihalla, työpöydän liepeillä sisällä tai tupavahdin seurana. Siksipä niille luvattiinkin joulun ja vuodenvaihteen tienooksi paljon laatuaikaa lähimetsissä, joulu- ja uudenvuodenlahjaksi. Vallisärkkä on mainio paikka maastokulkemisiin, siellä on mukavasti sinne tänne risteilevää metsätietä, kelkkauraa ja latua (jota kukaan ei hiihdä), joten metsäkulkemisensa suuntaa ja määränpäätä voi vaihdella mukavasti. 

Aloitimme kulkemisen kuitenkin joululahjaostosmatkalla paikalliseen Alkoon. Joulun alla päivät olivat pimeimmillään.

 

Jo joulupäivänä tuntui, että maailma on valaistunut jotenkin merkittävällä tavalla. Ja metsä oli yhdestä kohdasta yhdenlainen, toisesta toisenlainen. 











Koirat alkavat olla vaihteeksi hyvässä kunnossa - vahvoja ja hyväkarvaisia. Tilannehan muuttuu sitten taas, kun hormonit alkavat säädellä - sitä aikaa emme ilolla nyt odottele... 

Tuntia kestävien metsäkulkemisten jälkeen huilaillaan pihassa, hämärään tupaan makkomaan lähettiin: