Enon Eräherkkujen talvitarjoilua

...tyytyväiset asiakkaat tyhjäksi nuollun kupin ja täysien vatsojensa vierellä. Oisko jotain sisäfilettä taas ollut- tai ehkä metsäkaurispateeta.

Kuvaajana Sonja.

Kuudestoista tammikuuta satakieli viserteli...

...ja niin edelleen (Arja Saijonmaa). "Se päivä oli iloinen, vaan nyt se on jo eilinen."

Talvi on tullut Narniaan, joka alkaa näyttää itseltään. 

Aamuyön kävelyllä kuu teki maailman ihan siniseksi. Mutta ei se sininen kuvaan tarttunut...

Talven kaunista pehmeyttä rikkoo jatkuvasti kiukkuisessa äänessä oleva vieraamme. Muuten elämä olisikin ihan "kohillaan".

Ei vielä sittenkään maltettu...

...käynnistää työarjen päiväjärjestystä vaan mentiin metsään, ei voitu vastustaa. Näin selkeänä kuljettavissa on Kaltimonkierron polku:

Metsän riemukaari ja Queen Olja:

Joku tärkeä haju (You have mail?):

Talvinen lehtikuusimetsikkö - kolkko on - mistä se tänne keskelle ei-mitään on syntynyt?

Entä merkitseekö Karhuvaara karhuvaaraa...?

Päättyy joulu vaikkei kenkään sois...

...ja loma-aikaan harrastetut pitkät maastokävelyt vaihtuvat pikaisiin aamurinkeihin. Mutta tänään vielä päästiin iloitsemaan talvisesta (?) metsästä Karhunsalon ja Kaltimonkierron maisemissa. Että teki hyvää meille kaikille!

Lunta riitti juuri ja juuri syötäväksi. Karhuko tuolla muuten kylkeään kääntää...?

Kesäinen irrottelumestamme - avoinna myös tammikuussa 2014! En kyllä muista ennen meidän tammikuussa Kaltimonkiertoa kulkeneen.

 "Metsän reuna on vain vihreä ovi" (Risto Rasa?)

Ja syvänvihreä kuusikko on aina yhtä lohduttava vastaanottaja:

Miten sitä aina erehtyy luulemaan olevansa ainoa näissä metsissä kulkeva...?

Putkahdettuamme ulos metsästä Vallisärkän poluille vastaamme tuli kolme hyvin aggressiivista nuorta saksanpaimenkoiraa taluttajansa kanssa. Kyllä olivat vihaisia mutta päätimme silti kävellä niiden ohitse. Voi autuutta - ihan hiljaa ja tempomatta mentiin (jos ei oteta lukuun Oljan hyvin matalaa pientä murahdusta tyyliin "antakaas olla..."). Emme kääntyneet katselemaan taaksepäin moista käytöstä, mutta ulinasta päätellen noita koiria kuritettiin oikein kunnolla ja mietin, että mahtaa niistä kasvaa vihaisia isoja schäfereitä tähän maailmaan, taas kerran.

Pakko oli taas yhtyä naapurin kiltin sedän (joka tuli kotitiellä vastaan, ei Eräherkkujen setä vaan se toinen) sanoihin: "On nää niin hyviä tyyppejä nämä koirat." Ovathan ne, taattua Juskankankaan laatua:).

Kävelyäkävelyäkävelyä...

Viime aikoina on kävelty paljon, tuntitolkulla - emännän lääkehtimiseksi: surusaapastelua, kiukkukävelyä, tottelevaisuustallustelua... Liekö kellään ollut noilla retkillä oikein mukavaa, mutta tapoja on opittu ja lyhyellä hihnalla sivulla kulkevat vahvat ystävät pitävät kaksijalkaista hyvin pystyssä liukkailla teillä.

Tänään kuitenkin oli toisin - luovuimme tiukasta armeijakurikulkemisesta ja irrottelimme kunnolla Uimaharjun Kruununkankaan metsissä. Olipa mukavaa ja taas saatiin huomata Juskankankaan koirien ääretön viisaus ja vilpittömyys - tosin Oljan korvissa on edelleen pientä valikoivan kuulon ongelmaa... ei pahasti kuitenkaan enää. 

Kuvassa sydäntalven 2013 metsää - jäkälän peittämä lumeton rinne vaelluspolun varressa. Ikääntyvästä mökkiasujasta on mukavaa, kun ei tarvitse tehdä lumitöitä eikä lämmittää uuneja ylenmäärin, mutta luonnon tasapainon näkökulmasta tilanne ei taida olla kovin lohdullinen:

Tuike jos kuka hallitsee luoksetulon - sen kuvaaminen ei vain koskaan onnistu. Jos kuvan nappaa ajoissa, tulijaa ei juurikaan näy, mutta jos yhtään myöhemmin, koiran vauhti on jo vienyt sen pois kuvasta:

Tuolla tullaan molemmat:

Enolaisessa murteessa on sellainen sana kuin kukertava - kun ei oikein tiedä jonkun asian väriä, se on kukertava. Tässä ruskeankukertava eläin:

 Ja se Lady in Black (la femme fatale):

Noita-akkojen kissat...

...ovat mustia:

No herätit sitten sen kamerasi kanssa...!

Talvipäivien kestoasetelma?

Tämä asetelma näkyy nyt vallanneen sohvan pakkaspäivästä toiseen: