Laatuaikaa laululavan takana

Katselmusviikonloppu - kauan tänne odotettu ja jännitetty. Eikä mitenkään turhaan! Hienot puitteet, hienoja talkoolaisia, hienoja koiria, aurinkoa ja mukavia tuomareita, jotka löysivät kaikista kaunista sanottavaa. Kaksi päivää ulkona aamusta illansuuhun, poissa paperinmakuisten työpöytien äärestä ja kontaktissa koiriin koko ajan. 

Meiltä osallistuttiin Junior Handleriin ja ulkomuotokehiin. Oljalle bongattiin tuosta vain, ohimennen, en svenska-talande flicka från någonstans, ja hienosti handlasivat neljännelle sijalle, toisiaan tuntematta. 

Ulkomuotokehässä - yllättäen? - potin keräsikin Tuike. Olja, tuo yhtäaikainen kaunotar ja kulkuri, käyttäytyi tuomarin mielestä "vekkulimaisesti", Päivin mielestä uppiniskaisesti, rumasti ja mieltään osoittaen... Ja menetti sillä pelin. Mutta Tuike Tuikkunen sitten osoitti, että siitä löytyy sellaista fiksuutta, joka otetaan ilmeisesti käyttöön vain tarvittaessa. Nyt on sitten tälläkin tytöllä punainen ruusuke, kohta meillä jo onkin hieno värisuora. Tuike tosin ei tainnut paljon voittoaan tuuletella:

Tässä kuvaus siitä, minkälainen aarre tuossa maassa makailee:

Ja tässä vielä virallinen, susi-ilmeinen katselmuskuva, jonka otti Soutajan kennelin Silva:

Samaisena sunnuntaina...

...päästiin pitkälle metsäkävelylle - maisemiin, jossa vain jokunen viikko sitten päästiin etenemään pitkin korkeita ja kovia hankia. Ja metsähän tuoksuu nyt niin!

"Maailma on kaunis ja hyvä elää sille...

...jolla on aikaa ja tilaa unelmille - ja mielen vapaus, ja mielen vapaus." Lisää kauneutta elämään tuovat hyvät ja hyväksyvät ihmiset. Tänään saimme kokea tällaisen maailman kauneuden Louhiojan rannalla sunnuntaiaamuisella runonuotiolla. Sanoja, säveliä, silityksiä, suupaloja. Onneksi tuli lähdettyä!

Tänään harjoiteltu...

...katselmuskäyttäytymistä. Olja osaa, Tuikkeen kanssa pitää harjoittaa mieleenpalauttamisen pedagogiikkaa tai jotain. Sillä kun ei aina taida olla kaikki kynät penaalissa vaimitensemeni?

Nyt lähdemme piiiiiiitkälle aurinkokävelylle. Sitä ennen laitetaan tähän talteen jokunen kuva. Oljasta ja kepistä, Oljasta ja kylkimyyrystä sekä Tuikkeesta ja Nöyrästä Kiemurtelusta.

Katselmuslauantaiksi meillä on hakusessa Junior Handler - jos tunnet jonkun, joka voisi esiintyä Oljan kanssa, niin tervetuloa!! Olja on vanha konkari, taisi joskus voittaakin tämän kisan?

Ilon ja valon aamu

Tänään pitkästä aikaa päästiin metsään - ihan siitä syystä, että mojovat hankiaiset mahdollistavat kulkemisen muuallakin kuin auratuilla teillä - kyllä oli mukavaa ja kyllä teki hyvää!

Koirat alkavat olla hyvässä kuosissa taas jonkun kumman anemiakauden jälkeen (ne hormonit, ne hormonit?). Ensimmäisessä kuvassa esiintyvät Tuike ja kuvaajan varjo (aurinkoa kun kerrankin riitti runotyttö Emilian leimahdukseksi asti):

 

Oljan iloja on hankautua hankeen - ihojumppaa ja verenkiertostimulointia?

Kalliolle, kukkulalle - ja kylläpä muuten on patrioottinen värimaailma tämän päivän kuvissa:

Juoksuiloa ja -avaruutta:

Vapaana ollessaan Tuike näyttää pysyttelevän vähän lähempänä lauman johtoa kuin Olja, joka tekee usein rohkeita irtiottoja - tuottavuusloikkia tai jotain?

Tiettömillä taipaleilla sitten tapahtuu se, mikä aina: kahden tunnin kuljeskelun jälkeen tajuaa, ettei tiedä yhtään mihin on joutunut. No, onneksi aina voimme iloita koskemattomaksi luulemamme metsän kosketetuksi tulemisesta: moottorikelkkapainaumia pitkin päätyy aina lopulta ihmisten ilmoille.

Iloisia ja ei-niin-iloisia asioita

Ensin iloinen: Jos koirien maailmassa olisi samanlaisia sukulaisuussuhteita kuin ihmisten maailmassa, niin Oljasta saattaisi hyvinkin tulla mummo tässä parin kuukauden kuluessa. Kukkipuun Takku on mennyt äskettäin naimisiin erään eteläsuomalaisen gentlemannin kanssa, ja jos onni (Onni) on suotuisa, pääsemme rotinoille kevään korvalla. 

 

Ja sitten se ei-ollenkaan-iloinen asia: Viiru-kissamme, Pesosen kaksoisveli, lähti viime maanantaina ulos oksenneltuaan ja itkeskeltyään kipujaan edellisen yön. Sen koommin emme ole nähneet sitä, ja aavistukset ovat kyllä kehnonlaiset. Vielä viikko sitten se makaili levollisesti omalla paikallaan:

Kyllä yksi kissa talossa = aivan liian vähän kissoja talossa.

Karkulainen

Tänään on sitten testattu ihmisen uskollisen ystävän uskollisuutta oikein kahteen otteeseen... Aamulla portti oli jäänyt auki (mitä ei yleensä koskaan tapahdu!) - ja laskin koirat ulos tavalliseen tapaan heti niiden syötyä (en siis tiennyt portin olevan auki). Puolen tunnin kuluttua huhuilin porukkaa sisälle - Tuike tuli mutta Se Vanhempi Koira oli painellut vapauteen, kohti Enon Eräherkkujen toimipistettä tietenkin. No, kiltisti se kiisi kotiin päin kun huutelin. 

Illansuussa istuin saunassa ja laskin koiruudet, kuten aina, pihalle odottelemaan. Istuin, nautin. Ja kun sitten siirryin saunalta tuvalle ja kutsuin koiria mukaan, huuteluuni vastasi taas vain Tuike. Eräs oli teillä tietymättömillä. Ja portti oli kiinni. Se Vanhempi Koira on taas kehitellyt, paksun lumen aikaan, itselleen jonkun näppärän tavan päästä aidan yli. Onneksi sen ajatuksia on helppo lukea niin että sitä osaa aina lähteä etsimään oikeasta suunnasta - nytkin löytyi helposti ja tuli kutsuttuna kiltisti.

Mutta kun aamu koittaa, aita saa vahvistuksia kriittisiin kohtiinsa. Oljassa on näköjään paljon koiruutta; se esittää uskollista palvelijaa (????) mutta lähtee nopeasti etsimään parempia eväsapajia heti kun näkee mahdollisuuden sellaiseen. Tuike-kierolainen sen sijaan ei lähtenyt edes avoimesta portista. Hm.