Lupaava luontoretkeilykesä

Tämä alkukesä on ollut yhtä metsään menoa ja hyvä niin. Vallisärkältä aukeaa näköjään koko maailma: löysimme taas tänään sieltä polkuja ja poikkeamia, joista emme olleet tienneet yhtään mitään... Tänään matkasimme särkkää pitkin kohden Karhunsalon Mökkikylän takametsiä. Menomatkalla löysimme särkän suojista himmeitä, utuisen oloisia suovilloja ruokkivan pienen suolämpäreen:

...ja särkän laelta puolestaan jäkälälle sopivaa kuivaa, kivikkoista kangasta:

...ja sitten yhtäkkiä tupsahdettiinkin heinikkoiseen ja vehmaaseen sekametsikköön:

Koirat katsovat...

...kun mansikka kukkii, lakka kukkii, kuusi kukkii, orvokki kukkii, kielo kukkii...

 

 

 

 

Tämän kukan ilmestyessä näköpiiriin tiedämme olevamme tien lähellä:

Näitä teitä ei ilmeisesti hirveästi ajella - jos ne ovatkin olemassa vain itsensä vuoksi?

 

Tuike ei malta olla poikkeamatta jokaikiseen ojalämpäreeseen tai puroon, jonka kohtaamme - siksi se kulkee mukana kuraisin koivin:

Metsään on pudonnut valtava määrä tähtiä!

...ja sammalen sormissa (joista lauletaan Kaj Chydeniuksen säveltämässä laulussa) on pitkät kynnet:

Joskus metsässä kuljettaessa tulee sellainen tunne, että liikuskellaan ammoin kadonneessa pihapiirissä - "tässä on varmasti joskus ollut jonkun koti". Jonkun sielu (tai henki, mikä lie...) vartioi selvästi pihlajien pyhittämiä pikkuaukioita.

 

 

Vaihteleva Vallisärkkä

Vallisärkkä on sitten mainio paikka - se on tuossa aivan vieressä, siitä löytyy koko ajan uutta kuljettavaa, ja sen kautta pääsee vaikka minne... Tänään kuljimme pitkin särkän harjannetta Karhunsalolle ja sieltä metsäautoteitä Vanhaan Kaltimoon. Kesä on nyt parhaimmillaan - vielä haalistumaton ja täynnä aavistuksenomaisia lupauksia. Toivoa. 

Ennen kesän alkua käytiin naapurissa pihatalkoissa. Kuvassa työnjohtoa:

Kesäiset pihapäivät ovat tuoneet mummolaan myös kaikenlaisia koirankouluttajia - Junior Handlereita parhaimmillaan:

Pikkulintu riemuissaan...

...laulevi onneaan - ainakin, jos on pesäntekopuuhissa. Olja ja Tuike ovat päättäneet luovuttaa talviturkkinsa "muuhun käytäntöön" (kuten Kapasen äiti rahansa, aikoinaan...). Kyllähän linnut niitä nyt tarvitsevatkin enemmän kuin koirat, kesän kynnyksellä.

 

Kesän kynnyksellä aktivoituvat myös aktivistit. Esimerkiksi Louhiojan kyläyhdistyksen nuotioväki. Sinne vegaaninakkien tuoksuun pääsimme mekin, eräänä kirkkaana lauantai-iltana:

Luonnonystävien laavuluento oli mahdollisuus haukkua eräänä perjantai-iltana. Oli kuitenkin niin mielenkiintoinen luento ja mainio alustaja, että ihan piti skarpata... ja muutenkin keväisessä metsässä on kaikennäköistä, -kuuloista ja -hajuista havainnoitavaa.

 

Mukavia alkuja kesäkaudellemme, siitä se lähtee taas, vähän tapahtumarikkaampi elämä?

Vuosipäivä

Vapunaattona vuonna 2006 muutimme Enoon - Kukkipuun Jimi Pääkallon ja Oilin kera. Päiville muutto merkitsi uuden hyvän lehden kääntymistä elämänhistoriaopuksessa - tuolloisille koirille kurjempaa kohtaloa. Nyt on koiria taas kaksi, Juskankankaalta ja varman päälle vartioituina. 

Viime aikoina on elelty sellaista helmenharmaata arkea, jonka ovat ajoittain katkaisseet pienet vieraat - ne, joiden evästellessä kannattaa aina olla tarkkoina...

Vapunaaton vuosipäivämme 2017 on ollut erityisen luminen - ja kyllähän se sellainen lapinkoiralle kelpaa. Lunta vain on edelleen siinä mielessä liikaa, että koirien pihaulkoilun (silloin kun muut ovat sisällä) on edelleen tapahduttava tarhassa - muuten mennään yli siitä, mistä aita on matalin... Tuikekin. 

Tuike aloittaa näköjään karvojensa tiputtelun ja näyttää jo takkuisen suttuiselta:

Pari kertaa on pistäydytty kylässä. Tähtäämme aina ruoka-aikaan:

Tätä teemme sunnuntaisin

Tässä eläinkuvaajan taidonnäyte...:

Tänään koko retki ei ollut pelkkää iloa: Olja luiskahti, tapansa mukaan, jonnekin omille poluilleen, eikä sitä sitten näkynyt suunnilleen tuntiin. Tuikkeen kanssa kuljettiin takaisin omia jälkiämme ja löysimme taipaleelta äsken järsittyjä luita, sellaisia kapoisia, nahkat ja märkiä karvojakin vielä joissakin kohdin. Juuri kaluttuja koivenkappaleita. Ja sitten tietenkin jostakin kumpusi emännän visio: susi tai ilves tappoi Oljan ja pisteli poskeensa...

No, sieltähän Olja juoksi iloisena - todennäköisesti se oli löytänyt jonkun saaliin jämän ja pureskellut sitä sillä aikaa, kun me Tuikkeen kanssa reippailimme ja huutelimme arvon rouvaa... Läksimme sitten kiireesti kotiin, säikähdyksellä selvinneinä.

...eipä taida tuo videolinkki aueta... täytyy kysyä nuorisolta apua. 

Elämänlaatua

Meillähän ei olla mitään erityisen innokkaita talvi-ihmisiä, sellaisia winterlovereita, joiden mielestä lumi ja pakkanen olisivat jotenkin ylenmäärin hehkutettavia asioita. Nyt on kuitenkin käynyt niin, että kun tässä päivänä eräänä käväisin työmatkalla Pasilassa (ankeimmasta ankeimman oloisessa likamiljöössä), tajusin, mitä elämänlaatua puhtaaseen asuinympäristöön kiinnittyykään! Vaikka meillä täällä Savo-Karjalan sydänmailla ei olekaan kummoisia kulttuurispektaakkeleita, shoppailutaivaita tai työpaikkojakaan - ja vaikka väkikin vähenee koko ajan - niin meillä on puhdasta lumista metsää, johon auringon kelpaa kurkistella tällaisena maaliskuisena pyhäpäivänä:

 

Kävimme taas vakiomaastossamme katsastamassa latujen kunnon... Tällä kertaa tapasimme myös hiihtäjiä, mutta hienosti totesimme kaikki mahtuvamme samaa latua tallaamaan. Koirat osasivat jo ennakoida hiihtäjien lähestymisen ja tiesivät, että aina silloin kannattaa kiinnittää huomio vain Päivin taskuun, josta kaiveltiin muutama välipala hiihtoväen ohimenoa odoteltaessa. Hiihtäjä tulee:

 

 

Oljalle odotellaan juoksua että päästäisiin sulhasiin. Ei näy, ei kuulu. Onkohan se päättänyt siirtää lisääntymistehtävän jo laumansa nuoremmille?

 

 

Majakka ja Perävaunu, mutta Kumpi on Kampi?

 

Lähikuvia:

Ryhtiä florassa ja faunassa:

Kotiin kävellessämme radiossa soi tämä:

https://www.youtube.com/watch?v=oWKFPAzz6RM

Ja siltä elämä juuri sillä hetkellä maistui!

******************

Tähän on pakko lisätä vielä yksi arkisen elämänlaadun ulottuvuus: rakennus, jossa käymme päivittäin töissä. Voiko olla yliopistokampuksellamme kauniimpaa työympäristöä?

Yhdessä

Hiihtoloma lähettelee talvivieraita - niitä pölähtelee ovista ja ikkunoista. Kirjoittamaan ei juuri ennätä, mutta Pokemonien takia kännykkäkamera on kuitenkin aina valmiustilassa.

 

 

 

 

 

Onneksi meillä asuu kilttejä koiria!